Viitaa juhlitaan lauantaina Tampereella, jossa järjestettävässä konsertissa esitetään hänen sävellettyjä runojaan.
Viita menehtyi vuonna 1965 auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Hän oli kuollessaan 49-vuotias. Tätä ennen kirjailija ehti julkaista runokokoelmat Betonimylläri (1947), Kukunor (1949), Käppyräinen (1954) ja Suutarikin, suuri viisas (1961) sekä romaanit Moreeni (1950) ja Entäs sitten, Leevi (1965). Lauri Viita syntyi vuonna 1916 kuusilapsisen perheen nuorimmaiseksi. Perhe asui Pispalan kylässä, joka on sittemmin liitetty Tampereeseen. Lauri Viita kävi keskikoulun ja osan lukion ensimmäistä luokkaa Tampereen klassillisessa lyseossa, mutta jätti koulunsa kesken. Hän seurasi isäänsä ja kouluttautui kirvesmieheksi. Viidan esikoisrunokokoelma Betonimylläri ilmestyi sodan jälkeen vuonna 1947. Teos menestyi hyvin, ja Viita saattoi ryhtyä vapaaksi kirjailijaksi. Samana vuonna hän muutti pois Pispalasta, jossa oli asunut siihenastisen elämänsä. Pispalalainen pihlajapuu Lauri Viita asui vuodesta 1940 Pispalasta muuttoonsa saakka Esko Koivusen vanhempien omistamassa talossa. - Asunnossa oli huone ja keittiö. Keittiö oli suuri, ja ikkunan edessä oli pöytä aivan niin kuin kaikissa pispalalaisissa asunnoissa. Tämän pöydän ääressä Late aina kirjoitti. Ikkunasta näkyi tavattoman nätti puutarha, kaalimaata ja raparperimaata, jossa lapsena käytiin aina varkaissa. Lauri kirjoitti käsin, hän ei käyttänyt konetta, Esko Koivunen muistelee. - Siihen aikaan kaikissa pispalalaisissa mökeissä oli pihlaja ja keinu. Jos seuraa Lauri Viidan kirjoittamista, niin sana 'pihlaja' ilmenee siellä tasaisin väliajoin. Mielestäni hän viittaa aivan selvästi Pispalan mäkeen esimerkiksi Betonimyllärin runossa Alfhild, arvelee Esko Koivunen. - Ei Pispalan mäen kaltaista paikkaa ole missään, mäki jossa on vainiot ympärillä ja järvi molemmin puolin! Runoileva työmies
Lauri Viidan ensimmäinen romaani Moreeni kuvaa pispalalaisen työläisperheen vaiheita 1900-luvun alkupuolella. Maaseutumainen Pispalanharju erottui Tampereesta, jota leimasi kirjailijan kritisoima teollisuus.
- Viita oli töissä rakennuksilla, ei tehtaalla, ja hän viihtyi siellä. Hän kirjoitteli työaikanakin: sieltä täältä löytyi laudanpätkiä, joihin oli kirjoitettu runo. Rakennuksilla kulkevat mestaritkin totesivat että "Jaha, Viita on ollut täällä töissä", kun sattuivat näkemään kirjoituksia.
- Silloin kun Lauri kävi vielä töissä, hänen täytyi kirjoittaa öisin. Iltaisin hän oli mukana urheiluseuratoiminnassa ja työväentalolla. Hän ohjasi runonlausuntaa nuorille ja oli itse tavattoman hyvä lausuja, Koivunen kuvaa.
Esko Koivunen arvelee, että tamperelaisen kirjastonjohtajan Mikko Mäkelän perustamassa kirjallisuuspiirissä Viidalta kului yksi ilta viikossa. Mäkelän piiriläisten lisäksi Viidan tekstejä saivat kuitenkin kuulla myös pispalalaiset.