Tuomiojan mielestä on tärkeää, että Venäjän viranomaiset pystyvät nopeasti selvittämään tapauksen ja saattamaan syylliset vastuuseen, johtivatpa jäljet mihin tahansa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on tulossa kahden viikon kuluttua Suomeen osallistuakseen EU-huippukokoukseen. Tuomioja pitää mahdollisena, että Politkovskajan murha nousee esille valtionpäiden keskusteluissa.
Tuomioja korostaa kuitenkin, että Politkovskajan murha ei ole sellainen asia, joka olisi sellaisenaan kokouksen esityslistalla.
Tapauksen selvittelyn etenemistä seurataan joka tapauksessa hyvin tarkasti lähiviikkoina, Tuomioja toteaa.
Ulkoministeri pitää murhaa iskuna sananvapautta vastaan. Hän tunsi Politkovskajan myös henkilökohtaisesti ja sanoo arvostavansa hänen työtään ja rohkeuttaan.
Tshetshenian sotaa ja Venäjän vallanpitäjiä arvostelleista kirjoituksistaan tunnettu Anna Politkovskaja löydettiin lauantaina iltapäivällä murhattuna kotitalonsa hissistä Moskovassa.
Murha tuomittu laajalti Politkovskajan murha on tuomittu laajalti. Yhdysvaltain ulkoministeriö sanoo maan olevan järkyttynyt asiasta. Ulkoministeriö patistaa Venäjän hallitusta tutkimaan tapahtuneen välittömästi ja saattamaan vastuulliset oikeuteen. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin puheenjohtaja, Belgian ulkoministeri Karel De Gucht sanoo olevansa perusteellisen järkyttynyt murhasta ja vaatii Venäjän viranomaisia selvittämään pikaisesti murhan. Myös kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty sanoo olevansa järkyttynyt teosta ja vaatii murhan selvittämistä. Venäjän journalistiliitto luonnehti murhaa iskuksi Venäjän journalismin sydämeen. Myös Neuvostoliiton entinen presidentti Mihail Gorbatshov luonnehtii murhaa iskuksi riippumattomia tiedotusvälineitä ja demokratiaa vastaan. Politkovskajan muistoksi mielenilmauksia
Venäläistoimittaja Anna Politkovskajan muistoksi on järjestetty sunnuntai-iltana hiljaisia kynttilämielenosoituksia. Helsingissä järjestettiin mielenosoitus illalla klo 19 Venäjän suurlähetystön edessä Tehtaankadulla.
Mielenosoituksen kutsui koolle kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PEN. Järjestön mukaan kyseessä on spontaanisti syntynyt muistohetki.
- Ulkomaailman pitäisi reagoida tähän murhaan. On järkyttävää, että ihmisoikeuksien puolesta taistelevalle voi tapahtua näin Venäjällä, kommentoi Suomen PEN -järjestön hallituksen jäsen Elisabeth Nordgren, joka tunsi Politkovskajan itsekin.
Politkovskajan muistoksi järjestettiin kynttilämielenilmauksia myös Turussa ja Lahdessa. Siellä mielenosoituksen kutsuivat koolle Amnesty Internationalin paikalliset ryhmät. Lahdessa tapahtuman järjestämiseen osallistuivat myös muun muassa paikalliset seurakunnat. Murha valtakunnansyyttäjän tutkintaan