Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Palokuolemien uskotaan lisääntyvän

Sisäministeriö arvioi palokuolemien lisääntyvän lähivuosina. Savon Sanomat kertoo sisäministeriön uskovan, että vuonna 2025 paloissa kuolee vähintään 140 ihmistä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Tavoite on ollut vähentää kuolemat nykyisestä sadasta 30:een vuoteen 2012 mennessä.

Pelastusylitarkastaja Vesa-Pekka Tervo on vakuuttunut, että kerrotut mittasuhteet johtavat myös käytännön toimiin. Hän sanoo, että pelkästään yksinasuvien vanhusten määrän kasvun vuoksi palokuolemat yleistyvät huomattavasti.

Sosiaalisen perustein asutetuissa taloissa palokuolemia sattuu 150-kertaisesti muuhun asumiseen verrattuna.

Suosittelemme