Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Suomalaisia värvätään rahanpesijöiksi

Suomalaisia yksityishenkilöitä yritetään värvätä rahanpesijöiksi, Keskusrikosopoliisista kerrotaan.

Avaa Yle-sovelluksessa

KRP:n mukaan Baltian maissa ilmiö on tuttu, mutta Suomeen toiminta on vasta tulossa. KRP haluaakin varoittaa ihmisiä epämääräisistä rekrytoijista.

KRP tutkii jo muutamia tapauksia, joissa epäilyksenä on, että rikollisesti hankitun rahan alkuperää on pyritty häivyttämään käyttämällä välikätenä tavallisia ihmisiä ja heidän pankkitilejään. Rekrytointi on tapahtunut henkilökohtaisen sähköpostiviestin tai Internetissä olleen työnvälityssivuston avulla.

Ihmisille on tarjottu jopa 3 000 - 4 000 euron kuukausipalkkioita asiakkaiden rahansiirtojen välittämisestä.

Värvääjä on yleensä ollut kansainvälinen rahanvälitysyhtiö. Yhtiöiden nimet ovat vaihdelleet tapauksesta toiseen.

Rekrytoitaville on tarjottu päällikkötason työtehtäviä, esimerkiksi bargain manager - tai transport manager -nimikkeellä. Mitään erityisiä koulutusvaatimuksia ei ole ollut.

KRP:n tutkimissa tapauksissa värvätyn on pitänyt nostaa tililleen tulleet rahat käteisenä ja lähettää ne ulkomaille eri pankin tai rahanvälitysyhtiön kautta.

Toiminta liittyy phishingiin eli ihmisten verkkotunnusten kalasteluun ja muihin verkkopetoksiin. Rikoksilla saatujen rahojen alkuperä häivytetään kierrättämällä rahoja useiden eri maissa toimivien välikäsien kautta.

Toimintaa organisoi kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus.

Suomen lain mukaan välikätenä toiminut henkilö saattaa syyllistyä rikokseen, vaikkei tietäisikään rahojen olevan rikoksella hankittua.

STT

Suosittelemme