Lehden mukaan seurakuntien verotulot ovat neljässä vuodessa kasvaneet, vaikka kirkkoon kuuluvien määrä on vähentynyt. Kasvu johtuu muun muassa siitä, että parempia tuloksia tehneiltä yrityksiltä on voitu periä suurempia veroja.
Seurakuntia on noin 420. Viime vuonna niiden tulos oli 64 miljoonaa euroa ja omaisuuden arvo vajaat kolme miljardia euroa.
Seurakuntien väliset taloudelliset erot ovat kuitenkin suuria. Joka neljännen seurakunnan tulos oli viime vuonna tappiollinen.