Taloussanomien haastatteleman EK:n johtajan Seppo Riskin mukaan EK on esittänyt työajan pidennystä jo aikaisemminkin, ja esittää edelleen.
SAK on jo aiemmin sanonut ettei se lähde neuvottelemaan työajan pidennyksestä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan työaikaa voitaisiin pidentää, jos siitä sovitaan paikallisesti. Hän kuitenkin korostaa, että työajasta sopiminen on työmarkkinaosapuolten asia.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mukaan työajan pidennykselle ei ole edellytyksiä.
Super ja Suora torjuvat työajan pidentämisen Lähi- ja perushoitajaliitto Superin puheenjohtaja Juhani Palomäki tyrmääehdotukset työajanpidennyksistä. Palomäen mukaan sosiaali- jaterveydenhuollossa joustetaan jo nyt kohtuuttomasti.
- Hoitohenkilöstö työskentelee erityisesti vanhustenhuollossa voimiensa äärirajoilla, Palomäki sanoo.
Ammattiliitto Suoran puheenjohtajan Tarja Lankilan mukaan EK:n ehdotus neuvotella työajan pidentämisestä ei ole tästä maailmasta.
- Tuollaisesta lähtökohdasta ei neuvotteluja voi edes aloittaa. Ihmiset eivät ole sentään robotteja, Lankila sanoo.
Ammattiliitto Suora on pankki-, rahoitus- ja vakuutustehtävissä sekä sosiaalivakuutuksen, rahapelien ja alkoholikaupan parissa työskentelevien etujärjestö.