Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Työllisyys koheni syyskuussa edelleen

Työllisiä oli syyskuussa 2 438 000 eli 38 000 enemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Tilastokeskuksen työvoimatutkimus. Työllisyysaste eli työssä olevien osuus 15 - 64-vuotiaista ylsi näin ollen 68,7 prosenttiin.

Avaa Yle-sovelluksessa

Yksityisellä sektorilla työllisten määrä lisääntyi 46 000 henkilöllä. Jatkuvassa kokoaikatyössä olevia oli 49 000 henkeä viime vuoden syyskuuta enemmän. Työllisten määrä kasvoi kaikissa lääneissä. Vailla työtä oli viime kuussa 179 000 ihmistä, mikä on 5 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste laski viime vuoden 7,1:stä 6,8 prosenttiin. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä (5,8 prosenttia) ja korkein Itä-Suomen läänissä (10,6 prosenttia). Uusia avoimia työpaikkoja työvoimatoimistoihin ilmoitettiin viime kuussa 36 000, mikä on 6 000 enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Suosittelemme