Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Vihreät nostaisivat alkoholi- ja tupakkaveroa

Vihreät haluavat nostaa alkoholi- ja tupakkaveroa.

Avaa Yle-sovelluksessa

Vaihtoehtobudjettinsa keskiviikkona esitellyt vihreiden eduskuntaryhmä arvioi, että muutkin puolueet ovat kallistumassa alkoholiveron noston kannalle.

Alkoholi- ja tupakkaveron korotuksella rahoitettaisiin muun muassa ilmastonmuutoksen torjuntaa.

Lisäksi Vihreä Liitto verottaisi päästökaupan voittoja ja kitkisi harmaata taloutta.

Vihreät arvostelevat hallitusta veronkevennyksistä samaan aikaan kun kuntien talous kiristyy entisestään.

Vihreät peruuttaisivat osan jo sovituista veronalennuksista ja satsaisivat kuntatalouteen 200 miljoonaa euroa lisää.

Vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit ovat esittäneet ruoan arvonlisäveron alentamista, mutta vihreiden mukaan pienituloiset hyötyvät enemmän kuntien palveluiden turvaamisesta.

Köyhyyden vähentämisen ja ilmastonmuutoksen torjunnan lisäksi vihreät panostavat vaihtoehtobudjetissaan myös kulttuurin tukemiseen. Lisärahaa esitetään muun muassa kirjastoille ja maksuttoman sisäänpääsykokeilun aloittamiseen valtion museoissa.

Vihreiden vaihtoehtobudjetin loppusumma on vajaa miljardi euroa. Budjetin esittelivät keskiviikkona eduskunnassa kansanedustajat Anni Sinnemäki ja Johanna Sumuvuori.

YLE24 Vihreiden vaihtoehtobudjetti

Suosittelemme