Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Kiinalaisista pian puolet kaupunkilaisia

Kiinan viranomaiset arvioivat, että puolet maan 1,3 miljardista asukkaasta asuu kaupungeissa vuoteen 2010 mennessä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Noin 13 miljoonaa kiinalaista on muuttanut vuosittain maalta kaupunkeihin, usein saadakseen osansa maan talouskasvun hedelmistä.

Tämä asettaa vakavia paineita kaupunkien infrastruktuurille, toteaa Fudanin yliopiston kaupunkitutkimuskeskuksen johtaja Shan Wenhui China Daily -lehdelle. Kaupungistuminen tuo mukanaan paineita julkista liikennettä kohtaan, kuluttaa voimavaroja ja ympäristöongelmia sekä kasvattaa tuloeroja maaseudun ja kaupunkien välillä.

Apulaisrakennusministeri Qiu Baoxing arvioi, että Kiina tulee tarvitsemaan valtavasti resursseja. Jo nyt Kiinan osuus maailman sementinkulutuksesta on noin 40 prosenttia ja teräksenkulutuksesta 30 prosenttia.

Qiun mukaan Kiinalla ei ole varaa virheisiin kaupunkipolitiikassaan. Päätöksiä on tehtävä viisaasti ja länsimaiden kokemuksista oppia ottaen, hän totesi China Daily -lehdelle.

Suosittelemme