Jokidelfiinien suojeluun keskittyneen ympäristöjärjestön johtaja August Pfluger sanoo, että vaikka tutkijoilta olisi jäänyt havaitsematta yksi tai kaksi yksilöä, niillä ei uskota olevan mahdollisuutta selvitä.
Retkikuntaan osallistui 30 tiedemiestä Kiinasta, Japanista, Yhdysvalloista ja Sveitsistä. Tutkijoiden apuna oli huipputeknisiä havaintolaitteita sekä tehtävään kouliintuneita tarkkailijoita.
Jangtsendelfiiniä eli baijia on pidetty yhtenä maailman vanhimmista makean veden nisäkkäistä. Sen kanta on kuitenkin harventunut saasteiden, laittoman kalastuksen ja jokea käyttävän rahtiliikenteen takia.
Viimeinen vahvistettu havainto delfiinistä on vuodelta 2004. Vielä neljännesvuosisata sitten kannan arvioitiin olevan useiden satojen yksilöiden suuruinen.
AFP, Reuters