Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

SYYSKUU 2006

Avaa Yle-sovelluksessa

1.9. Kansainvälinen avustuskokous lupasi Gazan palestiinalaisalueen avustamsieen 390 miljoonaa euroa, josta valtaosa jälleenrakentamiseen. 2.9. Sri Lankan laivasto kertoi upottaneensa 12 tamilisissien alusta ja surmanneensa kymmeniä sissejä. 14 brittisotilasta kuoli lentokoneen maahansyöksyssä Afganistanissa. 3.9. Kerava – Lahti-oikoradan henkilöliikenne alkoi. Kontupohjassa Venäjän Karjalassa useita päiviä jatkuneet kaukasialaissiirtolaisten vastaiset mellakat johtivat kaukasialaisten joukkopakoon. Afganistanissa kymmeniä taliban-taistelijoita ja neljä Nato-sotilasta kuoli Naton ja Afganistanin armeijan aloittamassa laajassa sotaoperaatiossa. 4.9. Kalifornia hyväksyi ensimmäisenä Yhdysvaltain osavaltiona lain kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisesta. Hallitus hyväksyi Suomen osallistumisen Libanonin rauhanturvaoperaatioon 250 sotilaalla. Ruotsissa paljastui, että kansanpuolueen nuorisojärjestön työntekijä oli murtautunut sosiaalidemokraattien sisäiseen tietoverkkoon. 6.9. Abidjanissa Norsunluurannikolla useiden ihmisten kerrottiin kuolleen ja tuhansien sairastuneen sen jälkeen, kun hollantilaisyhtiön Probo Koala -alus oli dumpannut myrkkyjätteensä kaupunkiin. Tampereen ensimmäiseksi pormestariksi valittiin kaupunginhallituksen kokoomuslainen puheenjohtaja Timo P. Nieminen. Yhdysvaltain presidentti George Bush myönsi, että CIA:lla on ollut ulkomailla salaisia vankiloita, joissa oli säilytetty 14:ää tärkeintä terroristiepäiltyä. 7.9. Israel ryhtyi purkamaan Libanonin ilma- ja merisaartoa. Britannian pääministeri Tony Blair ilmoitti jättävänsä tehtävänsä vuoden kuluessa. Barentsinmerelle ankkuroituneella venäläisellä ydinsukellusveneellä syttyi tulipalo, jossa kuoli kaksi miehistön jäsentä. Yhdysvallat luovutti Irakin armeijan muodollisen komennon Irakin hallitukselle. 8.9. Maleagaonissa Intiassa liki 40 ihmistä kuoli kolmen pommiräjähdyksen sarjassa. Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa autopommi surmasi 16. Nuijamaan uusi rajanylityspaikka otettiin käyttöön. Vantaan käräjäoikeus langetti Suomen ensimmäisen tuomion ihmissalakuljetuksen yrityksestä. Hongkongilaismies tuomittiin neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. 9.9. Poliisi keskeytti Asem-kokouksen alla pidetyn Smash Asem –mielenosoituksen ja pidätti 20 henkeä. Tapaus nostatti laajan keskustelun poliisin toimista, ja apulaisoikeusasiamies ilmoitti tutkivansa tapahtuneen. Yleisradio avasi Internetissä Elävän arkiston. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa laukaisi avaruussukkula Atlantiksen kohti kansainvälistä avaruusasemaa. 10.9. Aasian ja Euroopan yhteistyöfoorumin Asemin huippukokous alkoi Helsingissä. Montenegrossa järjestettiin ensimmäiset vaalit itsenäistymisen jälkeen. Vaalit voitti pääministeri Milo Djukanovicin keskusta-vasemmistolainen koalitio. 11.9. Kempeleläinen matkapuhelinverkkolaitteiden valmistaja Filtronic Comtek ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut noin 140 työntekijän lomauttamiseksi tai irtisanomiseksi. Metsäyhtiö UPM ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut 300 metsurin töiden ulkoistamiseksi. Pöyry-yhtiöiden perustaja Jaakko Pöyry kuoli 82-vuotiaana. 12.9. Turkissa kymmenen ihmistä kuoli pommiräjähdyksessä kurdienemmistöisessä Diyarbakirin kaupungissa. Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa yritettiin ajaa kaksi räjähdeautoa USA:n lähetystön alueelle. Vartijat estivät aikeen, mutta syyrialainen vartija ja kolme hyökkääjää kuoli laukaustenvaihdossa. 13.9. Bagdadista löydettiin viikon aikana liki 200:n teloitetun ihmisen ruumiit. EU:n komissio päätti rajoittaa lentomatkoilla matkustamoon vietävien nesteiden määrää osana terrorismin vastaisia toimia. Piispankokous kehotti naispappeuden vastustajia tunnustamaan vuonna 1986 tehdyn naispappeuspäätöksen sitovuuden. 14.9. Paavi Benedictus XVI:n puhe islamin ja väkivallan suhteesta johti mielenosoituksiin muslimimaissa. Venäjän keskuspankin varajohtaja Andrei Kozlov ammuttiin. Itärajan rekkaruuhkista huolestunut hallitus päätti lähettää Venäjän pääministerille Venäjän tullin hitautta koskevan kirjeen. YIT:n verkkopalvelut ilmoitti vähentävänsä yli 300 henkilöä.

15.9. Israel antoi selvityksen suomalaisen sotilastarkkailjan kuolemaan Libanonissa johtaneesta ilmaiskusta. Armeijan mukaan turma johtui teknisistä ja inhimillisistä virheistä. Hallitusryhmät sopivat, että biopolttoaineiden osuus polttoaineista pyritään nostamaan 5,75 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. 16.9. Intian ja Pakistanin johtajat sopivat jatkavansa Kashmiria koskevia rauhanneuvotteluja, jotka kariutuivat heinäkuussa Mumbain pommi-iskun jälkeen. 17.9. Porvariliittouma voitti Ruotsin parlamenttivaalit. Meksikon presidentinvaalit täpärästi hävinnyt Andres Manuel Lopez Obrador kannattajineen perusti varjohallinnon . Unkarissa puhkesi mielenosoitusaalto hallitusta vastaan, kun maan radio julkaisi ääninauhan, jossa pääministeri Ferenc Gyurcsány tunnusti sosialistien valehdelleen äänestäjille voittaakseen huhtikuun parlamenttivaalit. 18.9. Nigeriassa maan armeijan korkeinta johtoa kuoli lento-onnettomuudessa. Afganistanissa tehdyissä pommi-iskuissa kuoli parikymmentä ihmistä, joukossa neljä kandalaissotilasta. STT:n uudeksi päätoimittajaksi ja toimitusjohtajaksi nimitettiin Mika Pettersson. 19.9. Thaimaassa armeija kaappasi vallan pääministeri Thaksin Shinawatralta. 20.9. Kazakstanissa yli 40 ihmistä ja Ukrainassa 13 ihmistä kuoli hiilikaivoksissa sattuneissa onnettomuuksissa. 21.9. Kuntaministeri Hannes Manninen nimitti selvitysmiehen ratkomaan Helsingin ja Sipoon alueluovutuskiistaa.

22.9

. Espanjalainen metsäyhtiö Ence ilmoitti siirtävänsä Argentiinassa vastustusta herättäneen sellutehtaansa pois Fray Bentosin kaupungista Uruguaysta. Ala-Saksissa Saksassa 23 ihmistä kuoli testiajossa olleen magneettijunan törmättyä huoltovaunuun. 16 vuotta eduskunnassa istunut vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara kertoi, ettei asetu ehdolle kevään vaaleissa. 23.9. Nepalissa suomalaisdiplomaatti kuoli helikopteriturmassa, jossa menehtyi myös 23 muuta ihmistä . Viron presidentiksi valittiin sosiaalidemokraattinen Toomas Hendrik Ilves. Bagdadissa yli 30 ihmistä kuoli pommi-iskussa shiia-alueella. 24.9. Sveitsiläiset hyväksyivät kansanäänestyksesä aiempaa selvästi tiukemman maahanmuuttolain. Bangladeshissa tuhansia kalastajia hukkui tai katosi myrskyssä. 25.9. Virossa ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit estivät Norsunluurannikon myrkkyskandaalista syytetyn Probo Koala –aluksen lähdön Paldiskin satamasta. Sri Lankan laivasto kertoi upottaneensa 11 tamilisissien alusta ja surmanneensa noin 70 kapinallista meritaistelussa. Espoon valtuusto päätti puoltaa länsimetron rakentamista. 26.9. Japanin parlamentti valitsi uudeksi pääministeriksi Shinzo Aben. Islanti ja Yhdysvallat sopivat, että Yhdysvallat sulkee Keflavikin tukikohdan ja vetää tuhat sotilastaan Islannista. Sisäministeri Kari Rajamäki asetti seurantaryhmän selvittämään hätäkeskusten tulehtunutta tilannetta. Alueellisten hätäkeskusten johtajat olivat kirjeessään ministerille vaatineet hätäkeskusjohtaja Jyrki Landstedtin eroa. 27.9. Unkarin pääministeri Ferenc Gyurcsany pyysi anteeksi vaalikampanjan aikaista valehtelua. YK:n sotarikostuomioistuin tuomitsi Bosnian serbiparlamentin entisen puhemiehen Momcilo Krajisnikin 27 vuoden vankeuteen. Virossa alkoi Probo Koala -alusta koskeva rikostutkinta. Israel vapautti elokuussa pidättämänsä palestiinalaisten varapääministerin Naser al-Shaerin. Venäjän ja Georgian suhteet kiristyivät, kun Georgia vangitsi viisi venäläissotilasta vakoilusta epäiltyinä. Helsingin poliisi kertoi paljastaneensa satoja lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia. Rajavartiolaitos pääsi intialaisia salakuljettaneen liigan jäljille. Neste Oil ilmoitti pyrkivänsä maailman johtavaksi biodieselin valmistajaksi. Keski-Suomen Osuuspankki kertoi sulkevansa 30 konttoristaan 13 tällä vuosikymmenellä. 28.9. Hallitus hyväksyi esityksen kuntauudistuksesta. Oikeusministeri Leena Luhtanen peräänkuulutti selvempiä sääntöjä pikalainojen markkinointiin. Vuonna 1928 Tanskassa kuollut Venäjän entinen keisarinna Maria Fjodorovna haudattiin uudelleen Romanovien sukuhautaan Pietarissa. Suomalaisen HIM-yhtyeen albumi Dark Light ylitti ensimmäisenä suomalaislevynä kultalevyn myyntirajan Yhdysvalloissa. Ilmavoimien Hawk-harjoitushävittäjä putosi Kruununpyyssä, mutta lentäjä pelastautui heittoistuimella 29.9. Metsä-Botnian Uruguayn sellutehtaan rakennustöiden kerrottiin pysähtyneen, koska osa työntekijöistä vaati eurooppalaisten työntekijöiden käytön rajoittamista ja palkkaerojen tasoittamista. Oulun käräjäoikeus tuomitsi taekwondo-opettajan 4 vuodeksi ja 3 kuukaudeksi vankeuteen useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. 30.9. Brasiliassa 155 ihmistä kuolimatkustajakoneen maahansyöksyssä. Yhdysvaltain kongressii hyväksyi turva-aidan rakentamisen Meksikon vastaiselle rajalle laittoman maahanmuuton hillitsemiseksi. Meksiko lähetti lokakuussa USA:lle vastalausenootin. Yöjunaliikenne Helsingistä Kouvolan ja Kajaanin kautta Ouluun sekä Turusta Joensuuhun loppui.

Suosittelemme