Palkintoperustelujen mukaan kiertue toi nimen ja risteilyn onnistuneesti 2000-luvulle ja sai yleisön liikkeelle kesän runsaasta festivaalitarjonnasta huolimatta.
Valinnan tehnyt raati toteaa myös, että Tuuliajolla 2006 -kiertue oli myös perinnettä ylläpitävä teko alalla, jossa perinteistä ei kovin usein pidetä kiinni.
Alkuperäiset Tuuliajolla-risteilyt järjestettiin vuosina 1981-1986. Näistä legendaarisin on luonnollisesti Aki ja Mika Kaurismäen Saimaa-ilmiö -elokuvaan, Juho Juntusen Tuuliajolla-kirjaan ja Tuuliajolla-livelevylle dokumentoitu ensimmäinen risteily, jolla esiintyivät Eppu Normaali, Hassisen Kone ja Juice Leskinen Slam. Tällä kertaa Itä-Suomen sisävesillä SS Heinävedellä liikkuivat CMX, Kotiteollisuus ja 51koodia sekä muita bändejä kullakin kiertuepaikkakunnalla. YleX:n Tuorein Populaarikulttuuriteko -kunniamaininta on aiemmin myönnetty mm. Star Wreck: In the Pirkinning -elokuvalle ja Oulun kaupungille.