Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Tähtivierailijat juhlistavat Tampereen oopperan Aidaa

Tampereen oopperan on onnistunut kokoamaan harvinaisen tähtilaulajien yhdistelmän Verdin klassikko- teokseen. Näin juhlitaan Tampereen oopperan 60-vuotista taivalta. Vuodesta 1947 lähtien Tampereella on tuotettu 80 oopperaa.

Avaa Yle-sovelluksessa

Monet oopperakirjallisuuden keskeiset teokset on nähty Suomessa ensimmäisen kerran juuri Tampereen oopperan tuottamina. Verdin Aida esitetään Tampereelle nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa.

- Meidän on tässä laulettava yleisölle lipun hinnan eteen ja vielä vähän enemmänkin. Meidän on tehtävä kunnon oopperaa, jota täällä Tampereella jo on tehty 60 vuoden ajan, toteaa laulaja Jaakko Ryhänen.

Jaakko Ryhänen laulaa ylipappi Ramfisin bassoroolia, mutta on toiminut myös merkittävänä taustavoimana upean solistikaartin kokoamiseksi.

Päärooleissa esiintyvät Jaakko Ryhäsen lisäksi Marianna Tarasova Amneriksena, Kirsi Tiihonen Aidana, Kaludi Kaludov Radameksen roolissa ja Jukka Rasilainen Etiopian kuningas Amonasrona. He kaikki ovat tuttuja Bolshoista Beyreuthiin.

Suomen näyttämöiden lavastajamestarille Ralf Forrströmille ja Estonia-teatterin veteraaniohjaaja Arne Mikkille Aida sattuu kohdalle myös ensimmäistä kertaa, vaikka heillä on jo pitkä ura takana.

- Kaikki tuntevat tämän suuren ja juhlallisen joukkokohtauksen, mutta tässä oopperassa on myös paljon herkkiä ja henkilökohtaisia hetkiä jossa vain yksi laulaja laulaa tai lauletaan duettoa. Tässä oopperassa on valtavia kontrasteja, Mikk kertoo.

Suosittelemme