Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Pitkänen tähtäsi suomalaista ammuntahistoriaa

Kankaanpään Ampujia edustava Hanna Pitkänen ampui ensimmäisenä suomalaisnaisena täydet 400 pistettä ilmakiväärillä lauantaina Mikkelissä alkaneissa ilmakiväärin ja -pistoolin joukkueiden SM-kilpailuissa. Tulos on uusi Suomen ennätys.

Hanna Pitkänen Kuva: Suomen Ampumaurheiluliitto
Avaa Yle-sovelluksessa

Lauantain puoleen päivään mennessä parhaan tuloksen ampui Hanna Pitkänen, 26, joka nappasi naisten ilmakiväärin Suomen ennätyksen Marjo Yli-Kiikalta ja Hanna Etulalta (399).

Kankaanpään Ampujien N-sarjan voittotulos 1178 sivusi aikaisempaa joukkueiden SE-tulosta.

- Alku oli pikkuisen hankala, kun silmässä oli jotenkin kuin kalvo päällä. Sain sen sitten silmiä räpsyttämällä pois. Sitten arvioin ampuneeni niin sanotusti rajoja, ja se vei paineet tuloksen teosta. Sen jälkeen pystyin keskittymään vain osaamiseeni ja tekemiseeni, ”Hopo” Pitkänen kertoi.

- Jalat alkoivat puutua lopussa, jouduin venkoilemaan ja rentouttamaan itseäni. Yritin keskittyä vain hyvän laukauksen tekemiseen. Saattoihan se olla ”tsäkääkin”, virnuili Suomen ennätyksen uusi haltija.

- Ei se ”tsäkää” ollut, vaan taitoa, korjasi kiväärin päävalmentaja Juha Hirvi heti perään.

- Tuntuu ihan uskomattomalta. Olen aina ajatellut, että täydet 400 ampuneet ovat jotenkin yli-ihmisiä, mutta sitten kun kuulin tuloksen, niin se tuntui aivan uskomattomalta. Että minä, ihan tavallinen Hanna pystýin siihen. Ja näinhän se on, joskus kaikki loksahtaa vain kohdalleen, ikionnellinen Pitkänen hehkui.

Pitkänen ampui 31 sisäkymppiä, kolme jouduttiin tulkkaamaan, mutta tulos oli täydet 400, todisti juryn jäsen Mikko Taussi Pitkäsen huimaa suoristusta.

Suosittelemme sinulle