Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Sonar tanssittaa tuhansia Barcelonassa

Yksi maailman suurimmista elektronisen musiikin festivaaleistä käynnistyy torstaina Barcelonassa. Sonar-festivaalin uskotaan keräävän kolmen päivän aikana 80 000 tanssimusiikin ystävää.

Avaa Yle-sovelluksessa

Sonar-festivaalin pääesiintyjä on amerikkalainen Beastie Boys, joka heittää tapahtumassa kaksi keikkaa perättäisinä iltoina. Muita esiintyjiä festarilla ovat muun muassa brittiläinen James Holden, hip hop -tähti Dizzee Rascal ja saksalainen house-tuottaja Digitalism. DJ-tähtinä Barcelonassa nähdään esimerkiksi amerikkalainen Jeff Mills. Mukana on myös paljon esiintyjiä Aasiasta ja tapahtumassa on muun muassa Bejing Waves -alue, jossa esitellään ensimmäistä kertaa kiinalaisia artisteja.

Vuonna 1994 perustettu Sonar-festivaali on jaettu kahteen osaan. Sonar by Day -osiossa DJ:t ja bändit esiintyvät Barcelonan nykytaiteenmuseon ympäristössä. Sonar by Night -osion tapahtumat puolestaan hajautuvat useisiin yökerhoihin eri puolille kaupunkia. Festivaaliin on yhdistetty myös elokuvanäytöksiä ja esittävää taidetta. Sonarin järjestäjien mukaan festivaali onkin tehnyt Barcelonasta Euroopan multimediakeskuksen.

Suosittelemme sinulle