Hyppää sisältöön

Tupakkateollisuus hankki todistajia rahalla

Kansainvälinen tupakkateollisuus koki Suomessa 1980- ja 1990-luvulla käydyt tupakkaoikeudenkäynnit niin uhkaavina alalle, että se laittoi paljon rahaa muun muassa todistajien hankkimiseen ja lobbaamiseen. Teollisuuden toimista kertoo tutkija Heikki Hiilamo väitöskirjassaan, joka tarkistetaan 24. elokuuta.

Kansainvälinen tupakkateollisuus laittoi paljon vaivaa ja rahaa vaikuttaakseen suomalaiseen tupakkaoikeudenkäyntiin, Pentti Ahon oikeusjuttuun 1980- ja 1990-lukujen taitteessa.

Tupakkayhtiöt toivat tuotevastuuoikeudenkäyntiin kansainvälisiä todistajia, lähinnä Yhdysvalloista.

Tupakkayhtiöiden lakimiehet etsivät myös suotuisia suomalaisia asiantuntijatodistajia pienistä yliopistoista laajalla kampanjalla. Harva suomalainen lääketieteen asiantuntija suostui todistajaksi.

Suurin osa tupakkateollisuuden todistajista sai merkittäviä tutkimusapurahoja tupakkateollisuudelta ennen tai jälkeen oikeudenkäynnin. Osalle todistajista maksettiin myös suoraan suuria korvauksia todistamisesta. Liki puolet todistajista oli toiminut myös tupakkateollisuuden konsultteina.

Tutkija Heikki Hiilamon pian hyväksyttävästä väitöskirjasta käy ilmi, että tupakkateollisuus lobbasi voimakkaasti poliittisia päättäjiä, työnantajajärjestöjä, ammattiliittoja sekä mediaa usein eri keinoin.

Tupakkateollisuuden lobbauksen vaikutuksesta 1990-luvun uuden tupakkalain toimeenpano viivästyi. Tupakkateollisuus onnistui myös torjumaan ryhmäkannelainsäädännön Suomessa sekä hidastamaan ravintoloiden tupakointikieltoja.

Suomi oli tupakkayhtiöiden erityisen mielenkiinnon kohteena maan pitkäaikaisen tupakkasääntelyn vuoksi. Suomen tuotevastuuoikeudenkäynti oli ensimmäinen laatuaan Yhdysvaltojen ja Australian ulkopuolella, siksi tupakkateollisuus piti sitä globaalina uhkana.

YLE Uutiset

Suosittelemme sinulle