Bhutton arvelee presidentin luopuvan armeijan johdosta ennen seuraavia presidentinvaaleja.
Sotilasvallankaappauksessa vuonna 1999 valtaan noussut Musharraf on aiemmin sanonut aikovansa uudelle presidenttikaudelle yhä armeijan johdossa.
Bhutto on jo kuukausien ajan neuvotellut Musharrafin kanssa sotilasvallan lopettamisesta. Bhutton mukaan lisäksi korruptiosyytteistä häntä ja kymmeniä muita kansanedustajia vastaan ollaan luopumassa osana siviilivallan palauttamista.
Bhutto uskoo, että hän voisi palata Pakistaniin jo syyskuussa.
Edessä vaalitaistelu? Bhutton ja Musharrafin neuvottelut saivat lisäpontta sen jälkeen, kun Pakistanin korkein oikeus päätti viime viikolla, että Pakistanin toinen maanpaossa elävä entinen pääministeri Nawaz Sharif saa palata Pakistaniin. Sharif on sanonut haastavansa Musharrafin vaaleissa. Sharif on edelleen suosittu kansan keskuudessa ja oppositiossa olevan islamilaisen puolueen puheenjohtaja. Bhutton suosiota sen sijaan on vahingoittanut neuvottelut epäsuositun presidentin kanssa. AP, AFP, Reuters, Guardian