Ilmastonmuutoksen koettelemilla alueilla alueellisten konfliktien ja valtioiden sisäisten levottomuuksien todennäköisyys kasvaa, kertoo joulukuussa julkistettava raportti. Raportin ruotsinkielinen lyhennelmä tuli julkisuuteen torstaina. Asiasta kertoi Dagens Nyheter -lehti.
Ilmastonmuutoksen ja sotilaallisen turvallisuuden suhdetta tarkasteleva tutkimussuunta on uusi. Aiemmin vastaavaa tutkimusta on tehty vain Saksassa ja Yhdysvalloissa.
Ongelmat pahimpia valmiiksi epävakailla alueilla Ilmasto-ongelmat voivat pahentaa turvallisuusongelmia varsinkin valmiiksi epävakailla alueilla, kuten Afrikan sarvessa, ruotsalaistutkijat sanovat. Myös esimerkiksi Kiina on erityisen herkkä ilmastonmuutoksen kielteisille vaikutuksille. Maan turvallisuustilanne on riippuvainen voimakkaasta talouskasvusta, jota ilmastonmuutos puolestaan uhkaa. Lähi-idässä ilmastonmuutos voisi tutkijoiden mukaan aiheuttaa ongelmia sitä kautta, että fossiilisten polttoaineiden vähenevä suosio voi köyhdyttää alueiden öljyriippuvaisia kansantalouksia. Eurooppaa uhkaavaa vaaraa liioiteltu
Raportti ei puhu pelkistä uhkakuvista. Siinä arvioidaan, että ilmastopakolaisten määrän räjähdysmäisestä kasvusta aiheutuvaa vaaraa Euroopalle on liioiteltu. Köyhät pakolaiset kun pysyttelevät yleensä joko omassa maassaan tai lähialueilla.
Tutkijat vaativat vastuullisia päätöksiä teollistuneilta mailta, jotka ovat suurelta osin vastuussa ilmastonmuutoksista.
Heidän mukaansa kansainvälisen avun pitäisi ottaa huomioon ilmastonäkökohdat. Sitä tulisi ohjata vaikeuksiin joutuneille alueille, eikä niinkään yksittäisille valtioille. Näin avustusta saavat valtiot ryhtyisivät vuoropuheluun, eivätkä kamppailisi keskenään rahasta. Tällöin alueet olisivat vähemmän alttiita ilmastonmuutoksen aiheuttamalle lisärasitukselle.