Istuntoon jääneet flaaminkieliset edustajat äänestivät sen jälkeen lähes yksimielisesti vaalipiirin jakamisen puolesta. Kaksi enemmistöltään flaaminkielistä kuntaa on määrä irrottaa Brysselin äänestysalueesta.
Ranskankieliset puolueet olivat jo etukäteen ilmoittaneet, että mikäli flaamit toteuttavat uhkauksensa äänestysalueen jakamisesta, ranskankielisten puolueiden edustajat eivät sen jälkeen enää osallistu neuvotteluihin maan uuden hallituksen muodostamisesta.
Belgia on ollut ilman hallitusta jo 150 päivän ajan. Jos ranskankieliset puolueet eivät enää osallistu hallitusneuvotteluihin, merkitsee se maan itsenäisyyden ajan vakavinta perustuslaillista ja poliittista kriisiä, jonka monet ovat arvelleet johtavan maan kahtiajakoon. Belgiassa on asukkaita lähes 10,5 miljoonaa. Heistä 58 prosenttia on hollanninkielisiä ja 31 prosenttia ranskankielisiä. Kolmas virallinen kieli on saksa. Bryssel sijaitsee hollanninkielisessä Flanderissa, mutta pääosa sen asukkaista on ranskankielisiä. YLE Uutiset,