Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

EU päätti ensi vuoden kalastuskiintiöt

Euroopan unionin kalastusministerit ovat päättäneet ensi vuoden kalastuskiintiöistä. Neuvottelut kestivät yli 20 tuntia. Keskeisintä kiistanaihetta eli Pohjanmeren turskakiintiötä päätettiin lopulta korottaa 11 prosentilla.

Avaa Yle-sovelluksessa

Kiintiön korotusta perusteltiin sillä, että kalakanta on elpymässä. Useat asiantuntijat ja ympäristöväki pitävät korotusta aivan ennenaikaisena, koska pienentyneen kalakannan kasvu ei ole välttämättä pysyvä.

Euroopan komissio on vaatinut kiintiöitä leikattavaksi neljänneksellä. Ministerit taipuivat Pohjanmerta lukuun ottamatta 18 prosentin pienentämiseen.

Ympäristöväki on jo vuosia vaatinut kalastuskiintiöitä pienemmiksi. Heidän mielestään kalakannat ovat huvenneet useiden kalalajien osalta ja useilla merialueilla kestämättömän pieniksi.

Suosittelemme sinulle