Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Ike Turner kuoli kokaiinin yliannostukseen

Kalifornian viranomaisten mukaan musiikkilegendan Ike Turnerin kuolinsyyksi on paljastunut kokaiinin yliannostus. Muusikko löydettiin kotoaan kuolleena viime joulukuussa 76 vuoden ikäisenä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Ike Turner muistetaan etenkin yhteistyöstään ja myrskyisästä avioliitostaan Tina Turnerin kanssa. Turner kamppaili päihdeongelmien parissa 1980-luvulla, joka johtikin pitkään vankilatuomioon. Vuonna 1991 tuomiotaan kärsivä Ike Turner pääsi Rock and Roll Hall of Fame-museoon, mutta tunnustuksen hänen puolestaan haki ex-vaimo Tina Turner.

Ike Turnerin tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat muun muassa A Fool in Love, River Deep - Mountain High ja Proud Mary yhdessä Tina Turnerin kanssa. Vuonna 2007 hän voitti Grammy-palkinnon blues-levystään Risin' With the Blues.

Suosittelemme