Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Poliisi sensuroi suomalaisen internetsivuston

Keskusrikospoliisi on sulkenut suomalaisen internetsivuston viime vuonna säädetyn lain perusteella, jonka tarkoitus on estää pääsy ulkomaisille lapsipornosivuille.

Avaa Yle-sovelluksessa

Sensurointi koskee lapsiporno.info-sivustoa, jossa vastustetaan internetin ennakkosensuuria. Sivuilla ei ole julkaistu lapsipornokuvia, mutta siellä on ollut toimivia linkkejä lapsipornosivuille. Lain mukaan poliisilla on oikeus kerätä listoja lapsipornoa sisältävistä sivuista ja luovuttaa ne teleoperaattoreille, jotka voivat estää sivuille pääsyn. Poliisi alkoi tehdä listoja syksyllä ja tähän mennessä kiellettyjen sivujen listalla on noin 1 700 sivuston tiedot. Keskusrikospoliisin rikosylikomisarion Lars Henrikssonin mukaan listalla on suomalaisia sivuja hyvin vähän. Henrikssonin mukaan poliisin listat ovat lain nojalla määrätty salaisiksi, eikä hän ottanut suoraan kantaa lapsiporno.info-sivuston tapaukseen. - Estotoimien kohteeksi joutuvat paitsi ne sivut, jotka sisältävät yhdenkin lapsipornokuvan, myös ne sivut, joilla on toimiva linkki lapsipornosivustolle, Henriksson selvitti poliisin käytäntöä. Henrikssonin mukaan poliisin estolistalta pääsee pois, kun perusteet sinne joutumiselle on poistettu. Laki saanut osakseen arvostelua

Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi vastusti lakia jo sen käsittelyvaiheessa, ja hän käsittelee aihetta tuoreessa blogissaan.

Kasvin mukaan lapsiporno.info-sivuston ylläpitäjä on kansalaisaktivisti, joka sivujensa kautta pyrkii selvittämään, kuinka lapsipornon sulkulista toimii. Kasvin mukaan aihe on hyvin ajankohtainen nyt, kun samaista netin ennakkosensurointia on esitetty laajennettavaksi mm. netissä pelattaviin rahapeleihin.

Myös kansalaisten sähköisiä oikeuksia kannattava Electronic Frontier Finland ry. arvostelee poliisin toimintaa, sillä sen mukaan sivusto ei sisällä mitään laitonta. Järjestö pelkää, että nettisensuuria aiotaan laajentaa koskemaan myös muita kuin lapsipornosivuja.

Suosittelemme