58-vuotias Helena Hyvönen toimii nykyään TaiKissa muotoilun osaston dekaanina ja tekstiilitaiteen professorina, opetusalanaan teollinen tekstiilisuunnittelu
Uuden rehtorin kausi päättyy jo ensi vuoden lopussa, koska Taideteollisen korkeakoulu yhdistyy Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin kauppakorkeakoulun kanssa innovaatioyliopistoksi. Uudelle yliopistolle valitaan johtajat ja toimielimet syksyllä 2009.
Taideteollinen korkeakouluun valittiin torstaina myös kaksi vararehtoria. Valituiksi tulivat professorit Martti Raevaara ja Pekka Korvenmaa. Vararehtoriksi oli pyrkinyt neljä hakijaa.
Taideteollisen korkeakoulun rehtori ja vararehtorit valittiin suljetulla lippuäänestyksellä. Valinnan teki 104 henkilön vaalikollegio, johon kuuluvat muun muassa korkeakoulun dekaanit, eri yksiköiden johtajat sekä hallituksen ja yksiköiden johtoryhmien varsinaiset jäsenet.