Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Vanhanen ei aio boikotoida Pekingin olympialaisia

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoo osallistuvansa niin Pekingin olympialaisten avajaisiin kuin kisojen seuraamiseen Kiinassa. TV1:n Lauantaiseurassa vierailleen Vanhasen mukaan Suomen linjana on, ettei politiikkaa ja urheilua sotketa.

Avaa Yle-sovelluksessa

Kotimaassa Vasemmistoliitto vaati tällä viikolla Suomen valtiojohtoa boikotoimaan olympialaisten avajaisia Kiinan ihmisoikeusrikkomusten takia. Samansuuntaisia ääniä on kuulunut myös RKP:stä.

Myös EU-parlamentti on kehottanut EU-maiden johtajia boikotoimaan avajaisia. EU-maista Saksan ja Britannian johtajat jättävät avajaisjuhlallisuudet väliin, myös Ranska harkitsee boikotointia.

Presidentti Tarja Halonen on ilmoittanut matkustavansa Pekingiin vasta kisojen loppupuolella ja urheiluministeri Stefan Wallin on kertonut olevansa kisaviikot kesälomalla.

Avajaisiin osallistuvan pääministerin olympiamatkaohjelma piti alunperin julkistaa vasta kesällä, mutta Vanhanen kiirehti varmistamaan osallistumisensa avajaisiin jo nyt.

Vanhasen mukaan Kiinan johdon kanssa tullaan keskustelemaan Tiibetin tilanteesta myös jatkossa. Pääministeri toivoo, että asiasta voitaisiin keskustella myös kisojen aikana.

Vanhanen tyytyväinen hallituksensa yhteistyöhön Pääministeri Vanhasen mukaan lauantaina vuoden täyttävän hallituksen yhteistyö on toiminut hyvin. Vanhanen sanoi Lauantaiseurassa, että hänen kakkoshallituksellaan on edessään suuria päätöksiä, jotka liittyvät sosiaaliturvauudistukseen, yliopistouudistukseen ja ilmastonmuutokseen. Vanhasen mielestä hallitusohjelman toteuttaminen on lähtenyt hyvin liikkeelle. Hänestä on tärkeintä, että kolme suurta haastetta saadaan vietyä lävitse. Vanhasen mukaan esimerkiksi taideteollisen, kaupallisen ja teknisen korkeakoulun yhdistyminen innovaatioyliopistoksi on erittäin tärkeää. Uudistus tulee pääministerin mukaan palvelemaan koko Suomen taloutta. Samalla Suomi satsaa lisää varoja myös muihin yliopistoihin. Pääministeri puolusti Lauantaiseurassa myös hallituksen esitystä sosiaali- ja terveysmaksujen korottamisesta. Vanhasen mukaan maksujen korottaminen on välttämätöntä, sillä mikäli maksuja ei nosteta, kuntien talouspohja rapautuu. Vanhasta on arvosteltu niukasta tiedotuslinjasta keskeneräisissä asioissa ja hallitusta keskustelemattomuudesta. Vanhasen mukaan on tärkeää, että viestit, jotka hallitus antaa, ovat yhteneväisiä. Pääministeri sanoi myös, että hallituksen sisällä on keskustelua, ja se on toimiva työyhteisö. Pääministeri Vanhasesta tuli lauantaina neljänneksi pisimpään pääministerinä palvellut suomalainen. 1 762 päivää pääministerinä ollut Vanhanen ohitti listalla Mauno Koiviston. Pääministeritilastoa johtaa edelleen Kalevi Sorsa, joka toimi pääministerinä yhteensä 3 652 päivää. Paavo Lipponen ehti palvella pääministerinä 2 927 päivää ja Urho Kekkonen 1 826 päivää. YLE Uutiset

Suosittelemme sinulle