Kuningas on pyytänyt kolmea kokenutta poliitikkoa etsimään keinoja poliitisen umpisolmun avaamiseen. Heillä on tämä kuun loppuun asti aikaa ratkoa kriisiä.
Kriisissä on kysymys Belgian flaamin- ja ranskankielisten osien vallanjakokiistasta.
Osapuolet riitelevät perustuslakiuudistuksesta, jonka epäillään hyödyttävän ennen kaikkea maan flaaminkielistä ja vaurasta pohjoisosaa. Väestömäärältään pienempi ja köyhempi ranskankielinen eteläinen Belgia on vastustanut pohjoisosan itsenäisyyden lisäämistä.
Flaamilaisten kristillisdemokraattien johtaja Leterme on ollut pääministerinä vajaat neljä kuukautta. Hänet nimitettiin tehtävään keväällä, kun hallitusta oli yritetty muodostaa perustuslakikiistan keskellä yhdeksän kuukauden ajan.