Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Ohjaaja Mikko Roiha sai valtionpalkinnon

Ohjaaja Mikko Roiha on saanut tämänvuotisen näyttämötaiteen valtionpalkinnon. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin luovutti näyttämötaidetoimikunnan myöntämän palkinnon lauantaina Tampereella. Palkinnon arvo on 15 000 euroa.

Avaa Yle-sovelluksessa

Palkinto voidaan myöntää joko kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta taiteellisesta työstä tai suorituksesta, tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta urasta.

Näyttämötaidetoimikunta perusteli palkintoa muun muassa sillä, että Roiha on alusta alkaen ollut tinkimätön ja omaperäinen teatterin tekijä. Roihalle läheisiä ovat olleet erityisesti kotimaiset näytelmät. Hänen käsissään esimerkiksi Minna Canthin Anna-Liisa ja Papin perhe sekä Kiven Seitsemän veljestä ovat muuntuneet moderneiksi teoksiksi. Hänellä on taito peilata nykymenoa klassikkojen lävitse. Samassa tilaisuudessa jaettiin myös pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto, jonka sai tänä vuonna kirjailija Juha Jokela Fundamentalisti-näytelmällään. Teos sai kantaesityksensä Teatteri Jurkassa vuonna 2006. Pohjoismaisen teatteriunionin hallitus valitsi palkinnonsaajan neljästä ehdolla olleesta pohjoismaisesta näytelmästä, jotka on kantaesitetty Pohjoismaissa vuosina 2006 ja 2007. Palkintosumma on 5 000 euroa.

Suosittelemme sinulle