Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Tuhannet koalat vaarassa kuolla hakkuiden seurauksena

Koillis-Australiassa tuhannet koalat ovat vaarassa kuolla hakkuiden seurauksena. Maailman Luonnon Säätiön WWF:n mukaan myös miljoonat linnut ja matelijat ovat uhattuina. WWF varoittikin, että mikäli hakkuita ei lopeteta, jotkut lajit ajautuvat sukupuuton partaalle.

Avaa Yle-sovelluksessa

Queenslandin osavaltio kertoi viime viikolla, että vuosien 2005 - 2006 aikana osavaltiossa hävitettiin 375 000 hehtaaria pensaikkoa. WWF laski, että se merkitsee vähintään kahden miljoonan nisäkkään kuolemaa. Elinympäristön pienenemisestä kärsivät muun muassa koalat, joiden määrän uskotaan vähentyneen jopa 9 000:lla.

- Se on karmea määrä. Lintuja on vaikeampi laskea, mutta sanoisin, että Koillis-Australian hakkuut ovat johtaneet jopa viiden miljoonan linnun kuolemaan, WWF Australian edustaja Nick Heath arvioi.

Heathin mukaan suuri osa eläimistä kuoli yksinkertaisesti hakkuita seuranneissa kaskenpoltoissa.

Suosittelemme