Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Smeds Ensemble saa sittenkin tukea kulttuurivientiin

Teatteriryhmä Smeds Ensemblen uusi produktio on saanut tukea opetusministeriön kulttuurivientiyksiköstä. Uuden hakemuksen jälkeen ryhmän kajnsainväliselle yhteistöprojektille myönnettiin 55 000 euron apuraha.

Avaa Yle-sovelluksessa

Viime kevään haussa Smeds Ensembelle ei myönnetty tukea siksi, että ryhmän kansainvälinen toiminta ja yhteistyöprojektit eivät opetusministeriön mukaan täyttäneet kulttuurivientihankkeen kriteereitä.

- Lähetimme kulttuurivientiyksikköön kesän alussa toisen hakemuksen. Meille sanottiin, että joskus edellisvuotisista määrärahoista jää jotakin yli, ja näin sitten kävi, kertoo Smeds Ensemblen tuotantopäällikkö Eeva Bergroth.

Valtion kulttuurivientihanketta on arvosteltu siitä, että se panostaa kulttuurin tuotteistamiseen eikä esimerkiksi tue teatterien välistä yhteistyötä. Myös Eeva Bergroth toteaa, että bisnesajattelua ja teatteria on vaikea yhdistää:

- Liikuttelemme kahtakymmentä ihmistä Euroopassa, ja lisäksi heille pitää maksaa palkkaa. Kansainvälinen toimintamme ei tule ikinä olemaan sellaista bisnestä kuin jonkun konseptin tai vaikkapa cd:n myynti, Bergroth selventää.

Tukien hakutapoja selvennettävä Kulttuuriviennin kehittämisohjelma koostuu kuudesta kehittämisalueesta, joista yksi on Kansainvälinen kulttuuriyhteistyö ja -vaihto. Tästä lokerosta Smeds Ensemblellekin irtosi viimein rahaa. Eeva Bergrohin mukaan kulttuurivientihankkeen pitäisi selventää sitä, missä muodossa ja mihin hankkeen kehittämisalueeseen millainenkin hakemus kannattaa kohdentaa. Smeds Ensemblen 200 000 euron budjettiosuudesta uupuu vielä 30 000 - 40 000 euroa. Rahaa haetaan nyt vielä eri säätiöiltä. - Olemme saaneet jo leijonanosan kasaan näin suuresta budjetista. Kaikki näyttää esiintyjien, tuotannon, ja ulkomaisten yhteistyötahojen osalta todella hyvältä. Aloitamme harjoitukset lokakuussa, Eeva Bergroth kertoo. Työnimellä A Trans-European Comedy About the Holy Hate kulkevaan kansainväliseen suurprojektiin osallistuu 30 taiteilijaa yli kymmenestä maasta.

Kristian Smedsin käsikirjoittama ja ohjaama esitys saa ensi-iltansa Belgian flaaminkielisessä kansallisteatterissa ensi helmikuussa. Suomen kansallisteatterissa se nähdään vuoden päästä syksyllä.

Valtion viisivuotinen kulttuurivientihanke pääsi käyntiin viime vuonna.

Suosittelemme