Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Helsinki ja Espoo laittoivat Uskalla-kampanjan boikottiin

Urheilun seksuaalivähemmistöjen Uskalla-kampanjan julisteita ei nähdä Helsingin ja Espoon liikuntapaikoilla. Kaupunkien liikuntatoimet eivät antaneet lupaa niiden kiinnittämiseen.

Osa Uskalla-kampanjan julisteesta, jossa pelipaitoja teksteillä "Hetero, Homo, En tiedä" pyykkinarulla.
Urheilun seksuaalivähemmistöjä on kannustettu muun muassa Uskalla-kampanjalla. Kuva: Uskalla-kampanja
Avaa Yle-sovelluksessa

Virastot ilmoittivat, etteivät ne halua olla mukana kampanjassa. Vantaan liikuntatoimi sen sijaan sallii julisteiden kiinnittämisen. Myös pääkaupunkiseudun nuorisotoimet ovat antaneet luvan julisteiden kiinnittämiseen.

Espoon liikuntatoimenjohtaja Mauri Johansson kertoo, että kampanjan julisteita ei haluttu liikuntapaikoille, koska niiden sisällöstä ei ollut tietoa etukäteen.

Helsingin liikuntalautakunnan jäsen Harri Pirhonen korostaa, että kyseessä on virkamiespäätös, johon lautakunta ei ole päässyt ottamaan kantaa.

- Uskon, että lautakunnan enemmistö sallisi kampanjan ja olen varma, että julisteet vielä ilmestyvät myös Helsinkiin.

Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo ei vastannut keskiviikkona puhelimeen. Virastosta Rauramon kerrottiin olevan lomalla.

Kampanja rohkaisee urheilijoita hyväksymään seksuaalisen suuntautumisensa

Kampanjalla haastetaan urheilijat, seurat ja urheiluvaikuttajat taistelemaan homofobiaa vastaan.

- On harmi, että Suomen suurimpien kaupunkien liikuntatoimet suhtautuvat kielteisesti seksuaalivähemmistöjen asemaa edistävään ei-kaupalliseen kampanjaan. Kampanjan aihe koskettaa monia julkisissa liikuntatiloissa urheilevia, sanoo Uskalla-kampanjan tiedotuskoordinaattori Maija Paloheimo.

Valtion liikuntaneuvoston pääsihteerin ja Setan varapuheenjohtaja Kirsti Laineen mukaan Suomessa arasta aiheesta vaietaan etenkin miesten urheilussa.

- Tänä päivänä keskitytään muihin liikunnan yhdenvertaisuusasioihin, kuten vammaisurheilun tai maahanmuuttajien urheilun edistämiseen. Tärkeitä nekin, mutta kyllä homofobiasta johtuvia syrjintätapauksia pitää tehdä julkisiksi, jotta epäkohtiin voidaan puuttua. Asiasta vaikeneminen ei tarkoita, etteikö syrjintää olisi, Laine painottaa.

Kampanjan pääyhteistyökumppanit ovat SLU ja Seta ja sen rahoittaa Euroopan komissio. Uskalla-kampanjaan kuuluvat verkkosivut sekä juliste ja postikortti, joita jaetaan pääkaupunkiseudulla elo-syyskuussa.

Suosittelemme