Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Tanssityyli paljastaa persoonallisuuden

Jyväskylän yliopistossa on tehty tutkimus, jossa todetaan, että ihmisen tapa liikkua musiikin tahtiin paljastaa tiettyjä piirteitä hänen persoonallisuudestaan. Esimerkiksi äkkinäiset, kulmikkaat liikkeet heijastavat neuroottisuutta.

Tanssijoita ravintolassa
Kuva: Seppo Sarkkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Persoonallisuus vaikuttaa ihmisten tapaan liikkua ja elehtiä. Se vaikuttaa myös musiikkimakuun. Mutta entä näiden yhdistelmä? Voiko musiikin tahtiin tapahtuvasta liikehdinnästä päätellä ihmisen persoonallisuutta? Tätä on tutkittu Jyväskylän yliopistolla Musiikin laitoksella.

- Meitä kiinnosti, vaikuttaako persoonallisuus jotenkin siihen, miten ihmiset musiikin tahdissa liikkuvat. Me tiesimme aikaisemmista tutkimuksista, että persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten ihmiset elehtivät ja käyttäytyvät. Siitä ei ollut aikaisempaa tietoa, että miten musiikin tahdissa liikkuminen ja tanssiminen ilmentävät persoonallisuutta, kertoo Suvi Saarikallio, filosofian tohtori, tutkija ja yliassistentti.

Liikkeentunnistus ja persoonallisuustesti

- Meidän laitoksella on sellainen liikkeentunnistusjärjestelmä, jonka avulla pystytään mittaamaan ihmisten liikkeitä hyvin tarkasti. Ihmisen eri kehon osiin laitetaan pieniä merkkejä ja sitten kahdeksan videokameraa kuvaa tätä liikkuvaa henkilöä. Näin saadaan hyvin tarkkaa tietoa kehon eri asennoista ja siitä, kuinka nopeasti kehon kukin osa liikkuu - onko kiihdytyksiä, hidastuksia ja niin edelleen, kertoo Saarikallio.

- Lähdimme selvittämään, että kun saamme tätä liikeinformaatiota, niin näkyykö siinä jotenkin tämä persoonallisuus. Teimme ihmisille persoonallisuustestin ja pyysimme heitä tanssimaan musiikin tahdissa - tai itse asiassa pyysimme heitä vain liikkumaan haluamallaan tavalla musiikin tahdissa - ja sitten mittasimme tätä liikettä.

Neuroottinen liikkuu kulmikkaasti

Muutamia mielenkiintoisia yhteyksiä persoonallisuuden ja liikkumistavan välillä löytyi.

- Esimerkiksi tällainen ulospäinsuuntautuneisuus oli yhteydessä nopeampiin liikkeisiin. Neuroottisuus tai tunne-elämän epävakaisuus oli yhteydessä kulmikkaisiin, äkkinäisiin liikkeisiin, nopeisiin kiihdytyksiin ja niin edelleen. Erityisesti jalkojen liikehdintä oli neuroottisilla persoonilla hyvin äkkinäistä. Sovinnollisuus oli yhteydessä puolestaan pehmeämpiin liikeratoihin.

Vasta alustavia tuloksia

- Täytyy sanoa, että tämä oli vasta ensimmäinen askel tutkimuksessa. Mukana oli vain 20 nuorta aikuista. Aika alustavia tuloksia nämä vasta ovat. Paljon tarvitaan vielä lisää tutkimusta, että voidaan sitten varmemmin yleistää, mutta kyllä nämä mainitsemani asiat olivat tilastollisesti merkitseviä - kiinnostavia lähtökohtia jatkotutkimukselle.

Saarikallio sanoo, että tulokset eivät ole mitään yllättäviä. Oikeastaan tulokset vain vahvistivat aiemmin saatuja tuloksia. Löydetyt yhteydet persoonallisuuden ja liikkumistavan välillä olivat hyvin ymmärrettäviä.

Suosittelemme sinulle