Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Turun yö täyttyi taiteesta

Turun Taiteiden yö juhli perjantain vastaisena yönä 20-vuotista taivaltaan. Turun yössä oli taas kymmeniä tuhansia kävijöitä. Taiteiden yö järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1989 Turussa ja Helsingissä.

Maalamista Hansakorttelissa.
Hansakorttelissa maalattiin Etelä-Amerikan maisemia valokuvien avulla. Kuva: YLE / Joona Haarala
Avaa Yle-sovelluksessa

Perinteiseen tapaan eniten yleisöä vetivät kirjakaupat ja Hansakorttelin liikuntaesitykset. Uutta tuotantoaan esittelivät myös murrerunoilija Heli Laaksonen ja dekkaristit Reijo Mäki ja Leena Lehtolainen. Turun kaupunginteatteri kutsui väkeä seuraamaan harjoituksia ja taidemuseoilla oli omia tapahtumia.

Yön ohjelmaan mahtui myös ylimääräisiä ohjelmanumeroita, sillä Turun valtaajiksi itseään kutsuva joukko järjesti Aurajoen rannalla performanssin, jossa vaadittiin Turkuun itsenäistä kulttuurikeskusta.

Turun Taiteiden yö on siirtymässä aikuisikään. Yöstä on tullut usean pienimuotoisen tapahtuman kokonaisuus, jossa vieraat tuntuvat viihtyvän. Vielä 1990-luvun alkupuolella Taiteiden yö oli lähinnä syömisen, juomisen ja roskaamisen yö.

- Juuri mietin sitä, miten Turku eroaa Helsingistä. Turussa kaikki on pienellä säteellä ja täällä pystyy kulkemaan paikasta toiseen ilman, että on jossain saarekkeessa, tapahtumaa kuvasi esikoiskirjailija Leena Parkkinen.

Tapahtuma ilman kaupungin tukea

Uutuus tämänkertaisessa Taiteiden yössä oli kaupungintalon puistoon rakennettu esiintymislava, jolla musisoivat muun muassa Turun musiikkijuhlien taiteilijat. Parkkipaikalle rakennettu lava keräsikin hyvin yleisöä.

Järjestäjä Pekka Johansson kertoo, että taantuma ei juuri näy Taiteiden yössä.

- Turun kaupungin tuki tapahtumalle on edelleen pyöreä nolla euroa, mutta tänä vuonna ei edes lähdetty neuvottelemaan avustuksesta, kun vyötä kiristetään joka puolella, pohtii Johansson.

Suosittelemme