Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Tukholman lähellä havaittu pyöriäisiä

Tukholman edustan merialueella on havaittu kesän aikana äärimmäisen harvinaisia pyöriäisiä. Ruotsalaiset eläintutkijat ovat havainnoista innoissaan, kertoo Ruotsin televisio SVT.

Avaa Yle-sovelluksessa

Pyöriäistutkimusta tekevä Ruotsin luonnontieteellinen museo sai ensimmäisen tiedon yhdestä pyöriäisestä elokuun 1. päivä Tukholman ulkosaaristosta, Stora Fjärdholmenin saaren läheltä.

Viikkoa myöhemmin hieman pohjoisempaa, Norrtäljestä löydettiin 5 - 10 eläimen parvi.

Itämeren pyöriäiskanta on hyvin pieni. Kannan suuruudesta yritetään saada selvyyttä kirjaamalla tarkoin kaikki pyöriäishavainnot koko merialueelta.

Suomen pyöriäishavaintoja on kerätty vuodesta 2001 alkaen. Kampanjan aikana Suomen alueella on nähty kaikkiaan parikymmentä pyöriäistä. Viimeksi pyöriäinen nähtiin Suomen vesillä tammikuussa 2008, jolloin havaittiin kaksi yksilöä Taalintehtaan lähistöllä Dragsfjärdissä.

Nyt tehdyt havainnot ovat poikkeuksellisia, sillä Ruotsin itärannikolla tehdään vain muutama pyöriäislöytö vuodessa. Ruotsin länsirannikolla pyöriäinen on sitävastoin suhteellisen yleinen. Useimmiten pyöriäiset löydetään, kun ne ovat jääneet kiinni kalastajien verkkoihin tai joutuvat laivojen yliajamiksi.

Pyöriäinen on noin 2-metriseksi kasvava, delfiinin näköinen hammasvalas.

Suosittelemme sinulle