Timo Kaukonen on voittanut viidesti, vuosina 2003, 2005-2007 ja 2009 löylynheiton tai oikeammin löylynsiedon henkilökohtaisen maailmanmestaruuden. Tänä vuonna tuohon kunniatauluun lisättiin Business-sarjan maailmanmestaruus. Tässä luokassa kilpailtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
MM-tason saunojaa ei Lahdessa arvosteta
Jos lahtelainen Timo Kaukonen olisi voittanut kuudesti maailmanmestaruuksia mäkihypyssä tai keihäänheitossa, hän olisi saanut valtiolta ja kunnalta maat ja mannut; sponsorit pyörisivät hänen ympärillään kuin kärpäset. Löylyn MM-titteleitä ja siihen liittyvää saunakulttuurin vientityötä ei kuitenkaan Lahdessa arvosteta. Timolle itselleen riittäisi tunnustukseksi vapaakortti vuodeksi lahtelaisiin uimahalleihin.
Tärkeintä Timolle itselleen on saunominen ja kilpailujen mukanaan tuomat ystävät sekä mahdolisuus viedä sauna-ideaa maailmalle. Ulkomainen media välittää Löylyn MM-kisoja ympäri maailman ja samalla ne vievät eteenpäin suomalaista saunakulttuuria ja tietenkin myös Lahtea.
Timo vie itsekin saunakulttuuria Eurooppaan saunarekan kanssa. Tänä vuonna he ovat käyneet jo kahdeksassa Euroopan maassa. Kesällä 2009 Löylyn MM-kisoja kävi katsomassa mm. OFFSPRING-yhtyeen laulusolisti/ kitaristi Dexter Holland, joka Timon mukaan on todellinen saunahullu. Mies saattaa nousta jopa lauteille ensi vuoden kisoissa.
Timolla on elämää myös saunan ja löylyjen ulkopuolella
Löylyn MM-kisoja edeltävinä kuukausina Timo valmentautuu kilpailuhin. Kisakauden ulkopuolella Timo kiertelee Suomea ja Eurooppaa Saunarekan mukana. Häntä pyydetään polttareille saunottamaan tulevaa sulhasta tai morsianta. Kysyntää siis riittää maailmanmestarille pitkin vuotta.
Syksy ja talvi ovat sitten aikoja, jolloin Timo Kaukosella jää aikaa perheelle, joka on kuitenkin maailmanmestarin merkittävin tukija.
Unelma 200:sta asteesta
Löylyn MM-kisoissa kiuas lämpenee yli 170 asteeseen, business-kisoissa saunan lämpötila oli yli 150 astetta. Timon haaveena oli löytää sauna, jonka kiuas puhaltaisi ulos 200 asteen kuumuuden.