Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Tervolassa ja Kemissä tutustutaan arkeologiaan

Valtakunnallisia arkeologian päiviä vietetään ensi viikolla. Päivien aikana järjestetään erilaisia tapahtumia myös Tervolassa, Kemissä ja Yli-Iissä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Esimerkiksi Törmävaaran kivikautisessa kylässä Tervolassa pääsee tutustumaan alueen kohteisiin ja kokeelliseen arkeologiaan. Itse tekemisen makuun pääsee myös Yli-Iin Kierikkikeskuksessa, jossa tehdään kiviesineitä muinaisilla menetelmillä.

Kemissä teemana on tänä vuonna viikinkiaika. Lasten kulttuurikeskus Sarjiksessa 4. - 6-luokkalaiset voivat syventyä aiheeseen tiistain ja perjantain välisenä aikana. Kaikille avoin yleisötilaisuus on vuorossa lauantaina.

Arkelologi Kaisa Alatarvas ja opiskelija Aino Huovinen ovat kertomassa viikinkiajasta ja vastaamassa kysymyksiin. Lisäksi selvitellään riimukirjoitusta, maalataan oma viikinkikilpi ja maistellaan aikakauteen liittyvää herkkuja, esimekiksi viikunoita, taateleita, pähkinöitä ja manteleita.

Lisäksi yleisöllä on mahdollisuus tuoda tunnistettavaksi mahdollisia esihistoriallisia esineitä.

Suosittelemme