Metallietsinharrastaja löysi myös humoristisen, puisen ihmisfiguurin, jollaista paikalla olleet asiantuntijat eivät aiemmin olleet nähneet. Hahmo näyttää miehen alavartalolta ja tällaisia veistoksia on keskiajalla ollut enemmänkin, mutta Suomessa näihin ei aiemmin ole törmätty eikä niiden käyttötarkoituskaan ole selvillä.
Grönborgin alueen kaivauslöydöt on toimitettu Kansallismuseoon konservoitaviksi. Röntgenkuvaukset paljastavat lisää. Viimevuotisista kaivauksista löytyi mm. kannuksia ja muita hevosiin liittyviä esineitä.
Raaseporin linnaa ja sen ympäristöä on tutkittu viime vuodesta lähtien arkeologisissa kaivauksissa. Grönborgin peltoalueelta löytyi jo 60-luvulla kaksi kaivoa ja niistä toisesta arvokas Danzigissa valmistettu tinakannu. Linna on alun pitäen perustettu 1370-luvulla ja se on hylätty 1550-luvulla.
Myös linnan ympäristön maakartoitusta on tehty. Tässä yhteydessä on etsitty linnaa kiertänyttä paaluvarustusta. Raaseporin linnaa on muutamien muiden keskiaikaisten linnojen tapaan kiertänyt matalaan veteen juntattu paaluvarustus, jolla suojattiin linnaa ei-toivotuilta aluksilta.
Maatutkaa apuna käyttäen paaluvarustusta on kartoitettu ja paalurivit on merkitty pienin punaisin lipuin linnan edustalle.