Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Päivän kysymys: Marjastus huoltaa sekä kehoa että mieltä

Suurin osa, 63% YLE Keski-Suomen nettikyselyyn vastanneista poimii marjat ja sienet talteen itse. Kolmannes vastaajista hankkii marjansa suoraan poimijoilta tai kauppiailta. Pieni vähemmistö, 8% ei hyödynnä luonnonantimia ollenkaan. Vastauksia tuli yhteensä 59 kappaletta.

Kuva: YLE Keski-Suomi / Jussi Lindroos
Avaa Yle-sovelluksessa

Marjojen poimiminen on parasta luonnonterapiaa, mitä tiedän! Lapsena inhosin marjojen poimintaa (niin kuin kuulemma aika moni muukin), mutta oman kodin perustamisen jälkeen on ollut vain ja ainoastaan kiva täyttää omaa pakastinta luonnon antimilla. Pääasiallisesti syön marjat puuron päällä. Joskus tulee tehtyä rahkaa tai marjapiirakkaa.

- Mirkka

Nuoruudessani kaikki poimivat marjoja, sekä kotitarpeisiin että myyntiin. Siitä sai mukavaa kesäansiota. Nyt on turha haikailla näitä aikoja, näitä tapoja. Suomi on hyvinvointivaltio. Kaiken saa helpommin. Ajat vain farmarivolvollasi markettiin ja ostat. Helposti. Vaivatta. Marjat, mehut ja hillot. Säästyvän aikasi voit viettää laatuaikaa divaanilla kaljapullo kädessä. Lähes kaikki ymmärtänevät marjojen terveysvaikutukset, mutta sekään ei saa ihmisiä liikkeelle - ei jaksa, ei viitsi. Yhtenä seikkana on myös se, ettei osata tai uskalleta lähteä metsään. Pelottaa. Jos vaikka gepsistä loppuu akku, mites sitten osaa pois. Siinäkin olisi jollekin pikkubisnes, ryhtyä opastamaan rouvat marjametsiin, korvausta vastaan.

- Marjamies

Keväällä etsin jo ensimmäiseksi korvasieniä, sitten tulee muut sienet. Kuivaan suppilovahveroita ja rouskut ryöppään ja laitan pakkaseen. Marjoista mustikat hilloksi ja puolukat mehuksi. Useimmamminkin kävisin, jos saisi kyytiä metsän reunalle.

- Sarppa

Suosittelemme sinulle