Väyrynen muistuttaa, että Itämeren suojeleminen on kaikkien rantavaltioiden yhteinen tehtävä. Väyrysen mielestä keskeisenä tavoitteena pitäisi olla sinileväongelman helpottaminen fosforikuormitusta vähentämällä.
Väyrynen uskoo, että kahden julkisuudessa olleen uutisen yhdistäminen voisi kohentaa Itämeren tilaa. Väyrynen viittaa ensin Saksassa rakennettavaan tuulivoimalaan, jonka avulla vettä hajotetaan vedyksi ja hapeksi silloin, kun sähköstä on ylitarjontaa. Tuulettomana kautena vetyä poltetaan ja sillä tuotetaan sähköä.
Toisena Väyrynen nostaa esiin uutisen Pohjanmerellä käytetystä öljyn- ja kaasunporaustekniikasta. Norjalaiset ovat kehittäneet Condeep-konseptiin perustuvia lauttoja, joissa on valtava meren pohjassa lepäävä betonista rakennettu jalusta. Jalustaan on sijoitettu suuria säiliöitä öljyn ja kaasun välivarastointia varten.
Väyrysen mukaan nämä kaksi teknistä ratkaisua on mahdollista yhdistää. Condeep-alustoille voidaan sijoittaa tuulivoimaloita ja hajottaa niiden avulla vettä vedyksi ja hapeksi.
Vety ja happi voitaisiin tarvittaessa sijoittaa vedenalaisiin säiliöihin varastointia tai jatkokäsittelyä varten. Väyrynen uskoo, että asiantuntijat löytävät toimivan ratkaisun hapen sekoittamiseksi ja levittämiseksi pohjavesiin.
Väyrysen vision mukaan Itämereen tuotettaisiin neljä miljoonaa tonnia happea. Sivutuotteena saataisiin puoli miljoonaa tonnia vetyä. Näin suurten kaasumäärien tuottamiseen tarvittaisiin sähköä, joka puolestaan saataisiin tuulivoimasta. Tähän riittäisi Väyrysen mukaan noin 750-1500 viiden megawatin tehoista tuulivoimayksikköä.
Investointikustannukset olisivat Väyrysen mukaan useita miljardeja euroja. Niitä pitäisi verrata muiden Itämeren tilaa parantavien sijoitusten kustannus-hyötysuhteeseen.
Vetypolttoaineen tuotanto parantaisi merkittävällä tavalla hankkeen kannattavuutta. Hapen tuottamisen ohella syntyisi vetyä, joka riittäisi Väyrysen arvion mukaan jopa kahden ja puolen miljoonan auton vuotuiseen polttoainetarpeeseen.
Väyrynen arvioi, että tuulivoimaloiden osuus kustannuksista saattaisi tulla katetuksi vedystä saatavilla tuotoilla, jolloin vain vedenalaisten rakenteiden osuus jäisi katettavaksi vesiensuojelun budjeteista.