Syyskuun kolmantena sunnuntaina järjestettävä Turun oma kotiseutupäivä avaa keskustan liikkeet ja kulttuuritilat kaupunkilaisille.
Eri puolilla kaupunkia on markkinoita ja myyjäisiä, avoimia ovia ja opastettuja kierroksia, museoita ja musiikkia, taidetta ja tanssia. Aurajoessa ajetaan wauhdikkaasti vanhoilla veneillä, ja elämyksiä voi etsiä Kokemuksellisen kaupungin konsultin vastaanotolta.
Turun flikka ja poika julkistetaan
Sunnuntaina selviää, ketkä ovat uudet Turun flikka ja poika.
Nämä Turun nuorison edustajat valitaan yleisöäänestyksellä ja valintaperusteena on mm. kunnostautuminen harrastustoiminnassa - kulttuurissa, urheilussa tai järjestötoiminnassa. Flikka ja poika on valittu Turkuseuran toimesta vuodesta 1988 alkaen.
Flikka ja poika julkistetaan Turun päivänä klo 12 Kauppatorilla ja ensimmäinen edustustehtävä heitä odottaa jo samana päivänä. He saavat luovuttaa kaupungin kummilusikan kaupunginjohtajan tervehdyksen kera Turun päivän pienokaiselle.
Valtuutetut kutsuvat kylään
Turun kaupungin valtuutetut kutsuvat kuntalaisia ja erityisesti nuoria kaupungintalolla järjestettävään Haloo…kuuleeko Turku -tilaisuuteen klo 12-15. Tilaisuuden teemana on Unelmieni Turku 2010 ja 2020. Hauskaa ja asiapitoistakin ohjelmaa suunnitellaan nuorten ja valtuutettujen yhteistyönä.
Valtuuston puheenjohtaja Jukka Mikkola lausuu tervetulosanat valtuustosalissa, jonka jälkeen esitellään nuorisohankkeet: Aloitekanava.fi, Pointti.info, Vertti ja Turun korkeakouluopiskelijoiden Ryhmä 30 000:n kunnallispoliittinen ohjelma. Valtuustosalissa kohtaavat turkulaiset nuoret ja kaupunginvaltuutetut, Unelmieni Turku 2010 ja 2020 keskustelun aiheena on Turun kehittäminen erityisesti nuorten näkökulmasta.
Kyselytunnin jälkeen kaupungintalon Kompassisalissa on Elävä Kirjasto. Kuntalaisilla on mahdollisuus lainata luottamushenkilöitä henkilökohtaiseen keskusteluun. Myös valtuutetuilla on mahdollisuus tutustua nuorten ajatuksiin ”elävän lainan” merkeissä.
Kaupungintalon avoimien ovien ohjelmassa voi tutustua myös yhteisöhankkeisiin, kulttuuripääkaupunki 2011 -ohjelmaan ja aluekumppanuuteen sekä osallistua kaupungintalon esittelyyn.
Wauhtiajot Aurajoessa
Classic Race -veneet kisaavat taas Turun päivänä Aurajoen Wauhtiajoissa.
50-luvun mallin mukaan rakennetuilla kilpaveneillä paremmuutensa ratkaisevat tunnetut vauhdin ammattilaiset.
Alkuerät ajetaan 20. syyskuuta kello 12 alkaen. Startti on Apteekkimuseon kohdalta.
Kaupunkikonsultti opastaa kokemuksiin ja elämyksiin
Kokemuksellisen kaupungin konsultin vastaanotolla etsitään ja selvitetään nyrjäyttäviä, sosiaalistavia, toiveikkaita sekä ilahduttavia kaupunkikokemuksia sekä kartoitetaan, minkälainen kaupunkikokemus kullekin sopisi parhaiten juuri tällä hetkellä.
Viidestä kymmeneen minuuttiin kestävän konsultoinnin pohjana toimii haastattelulomake, jonka avulla kartoitetaan paitsi konsultoitavan taustaa, myös toivotun kokemuksen laatua ja sen vaikutuksia. Perinpohjaisen haastattelun jälkeen konsultti ehdottaa asiakkalle sopivinta kaupunkikokemusta ja antaa mukaan kokemukseen tarvittavan aloituspaketin sekä suulliset ohjeet kokemuksen toteuttamiseksi.
Kokemuksellisen kaupungin konsultti on julkisiin tiloihin levittäytyvä kaupunkitaidetuotanto.
Konsulttina toimii taiteilija, kirjailija Meiju Niskala, joka rakentaa vastaanottonsa Apteekkimuseon (Läntinen Rantakatu 13) edustalle klo 10–12 ja 13–16.
Museoihin sisäänpääsy puoleen hintaan
Turun päivän kunniaksi Museokeskuksen museoihin (Turun linna, Wäinö Aaltosen museo, Aptekkimuseo ja Qwenselin talo, Biologinen museo, Luostarinmäen käsityöläismuseo sekä Kuralan Kylämäki) pääsee sunnuntaina puoleen hintaan.
Kuralan Kylämäessä vietetään sunnuntaina klo 11–17 Syyspäiviä. Silloin voi nähdä, miten 50-luvun maalaistalo valmistautuu talveen: syksyn satoa säilötään, lampaita keritään ja villaa jatkokäsitellään karstaamalla ja kehräämällä talven tarpeisiin.
Sunnuntaina on myös mahdollista tutustua Kuralan muinaisuuteen arkeologiakävelyn merkeissä, tutkija Markku Ikäheimo opastaa. Lähtö klo 14 infopisteen luota.
Apteekkimuseo ja Qwenselin talo on avoinna klo 10–18, päivän aikana opastettuja kierroksia. Qwenselin talon pakari- ja panimotuvassa valmistetaan klo 13–15 ruokia ja juomia joulupöytiin 1700-luvun malliin.
Turun linnassa järjestetään Turun päivänä neljä Suljettujen ovien kierrosta: klo 11, 12.15, 14 ja 16. Suljettujen ovien kierroksella opas vie jännittäviin paikkoihin, joihin normaalisti ei ole pääsyä. Opastushinta: 2,5 euroa / hlö + sisäänpääsymaksu. Turun linna on avoinna 10–18.
Luostarinmäen käsityöläismuseo on sunnuntaina avoinna klo 10–18. Kävijät voivat tutustua mm. helmikirjontaan ja haarukkavirkkaukseen. Sodanjälkeisestä jälleenrakennuskaudesta ja rintamamiestalon historiasta kertova näyttely Oman katon alle on avoinna 27.9. asti. Turun päivänä näyttelyä esittelevät klo 11–17 Turun rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry:n seniorijäsenet.
Biologinen museo on Turun päivänä avoinna klo 9–17, esillä on 27.9. asti avoinna oleva näyttely Kadonnut maailma. Wäinö Aaltosen museossa on esillä valikoima Wäinö Aaltosen mies- ja poika-aiheisia teoksia sekä Studiossa Hanna Jaanisoon näyttely Perhosvaikutus. WAM on avoinna klo 11–19.