Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Saimaannorpan hätä herätti muusikot konsertoimaan

Suomalaiset muusikot konsertoivat saimaannorpan puolesta maanantai-iltana Temppeliaukion kirkossa Helsingissä. Konsertti-idean takana on cembalotaiteilija Elina Mustonen.

Kuva: Juha Taskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Elina Mustonen päätti, että jotain on tehtävä ennen kuin on liian myöhäistä. Hän houkutteli veljensä Olli Mustosen ja muusikkoystäviään yhteiseen konserttiin saimaannorpan hyväksi.

- Osallistuin viime keväänä saimaannorppien puolesta järjestettyyn mielenosoitukseen. Sain tietoa saimaannorpan uhanalaisesta ja järkyttävästä tilanteesta. Tuli sellainen olo, että täytyy tehdä jotakin, Elina Mustonen sanoo.

Taiteilijat esiintyvät ilman palkkiota ja konsertin tuotto ohjataan kokonaisuudessaan saimaannorpan suojeluun Suomen luonnonsuojeluliiton kautta.

NorppaAid-tukikonsertissa esiintyvät Mustosten lisäksi Pekka Kuusisto (viulu), Petteri Salomaa (laulu) ja Ismo Eskelinen (kitara).

- Konsertilla haluamme juhlistaa norpan olemassaoloa. Se on nyt suomalaisten vastuulla, sillä missään muualla norppia ei ole kuin Saimaalla. Toivomme, että konserttimme herättäisi suomalaisissa positiivista suojeluhenkeä, Mustonen sanoo.

Saimaannorppia on jäljellä enää noin 260 yksilöä. Maailman luonnonsuojeluliitto on luokitellut lajin äärimmäisen uhanalaiseksi.

Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan suurin saimaannorppaa uhkaava asia on Saimaalla tapahtuva verkkokalastus. Liiton tavoitteena on, että verkkokalastus kielletään norppa-alueilla ensi keväänä.

Suosittelemme