Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Unettomuus tulee Suomelle kalliiksi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan unettomuuden hoitoon kului vuonna 2007 yhteensä 22 miljoonaa euroa. THL arvioi, että summa olisi vielä huomattavasti suurempi, jos arviossa olisivat mukana työterveyshuollon ja yksityisvastaanottojen potilaat.

Avaa Yle-sovelluksessa

THL:n tutkimustiedoista ilmenee, että selkeästi suurin unettomuuden hoidosta aiheutuva kustannuserä syntyy unilääkkeiden käytöstä. Lääkkeet maksoivat tutkimusvuonna 2007 Suomen perus- ja erikoisterveydenhuollolle 15 miljoonaa euroa.

THL:n tutkimustulokset paljastavat myös, että avo- ja vuodeosastopotilaiden määrä kasvoi 30 prosentilla vuosina 2002-2007.

Helsingin uniklinikan tutkimusjohtajan Markku Partisen mukaan Suomessa on tällä hetkellä pahimmillaan reilut 500 000 kroonisesta unettomuudesta kärsivää ihmistä.

Partisen mukaan unettomuuden hoitoon olisi kiinnitettävä voimakkaasti huomiota jo ongelman alkuvaiheessa.

- Ongelmana on se, ettei unettomuutta oikein oteta vakavasti. Jos unettomuus kroonistuu, niin se pitäisi ottaa vakavasti ja hoitaa se mahdollisimman hyvin eikä vähätellä sitä, Partinen sanoo.

Unettomuus lihottaa

Partisen mukaan unettomuus on jo suomalaisten kansanterveyden kannalta merkittävä ongelma. Huonolaatuinen uni ja unettomuus kasvattavat riskiä sairastua verenpainetautiin, aikuistyypin diabetekseen ja masennukseen. Uniongelmat aiheuttavat myös lihomista.

- Tutkimukset osoittavat, että ihminen lihoaa nukkuessaan huonosti. Tähän on useita syitä. Ensinnäkin elimistö ei pääse elpymään väsymyksen takia. Toiseksi huonosti nukkuvan energian kulutus on vähäisempää kuin normaalisti nukkuvan. Kolmas syy on se, että unettomuus vaikuttaa kylläisyyden tunteeseen sillä tavalla, että Ihmiset syövät väsyneenä helposti enemmän kuin olisi tarpeellista, Partinen kertoo.

Suosittelemme