Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Motoriikka-Miikka voitti Suomen Talentin

Pantomiimitaiteilija Miikka Mäkelä eli Motoriikka-Miikka voi Suomen Talent-ohjelman yleisön äänestyksellä sunnuntai-iltana. Hän saa palkinnoksi 30 000 euroa.

Avaa Yle-sovelluksessa

Toiseksi kilpailussa tuli kymmenvuotias laulaja Iina Kangasharju ja kolmanneksi laulaja Markku Laamanen, jolta ilmestyy ensimmäinen soololevy pikavauhtia, parin viikon kuluttua.

Laamasen musiikillinen ura alkoi kuitenkin jo 42 vuotta sitten, ja hän vuosien mittaan keikkaillut sekä sooloartistina että yhtyeen kanssa. Ensimmäisen levynsä Laamanen teki Vexi Salmisen ja Irwinin kanssa vuonna 1968.

Sunnuntai-illan Talent-finaalia seurasi yli miljoona katsojaa ja se teki samalla Nelosen uuden katsojaennätyksen.

Talent-ohjelmassa kilpailtiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2007.

Suosittelemme sinulle