Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Perhesuhteet nousivat lööppeihin naisten jalkapallosta uutisoitaessa

Digitaalisen kulttuurin tutkija Riikka Turtiaisella on tekeillä väitöskirjatutkimus digitalisoituneen mediaurheilun kuluttamisesta. Yksi väitöskirja-artikkeleista käsittelee Suomessa järjestettävien EM-kisojen medianäkyvyyttä.

Myös Turussa saatiin nauttia Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen pelistä. Kuva: Dan Gustafsson / YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Porin yliopistokeskuksessa Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella työskentelevä Riikka Turtiainen seurasi EM-kisojen aikana aiheen käsittelyä mediassa ja kokosi urheilun seuraajien itsensä näkemyksiä ja kokemuksia arvokisoista.

- Mediassa kisoja käsiteltiin hyvin perinteisesti, kuten naisurheilua yleisesti käsitellään verrattuna miesurheilun uutisointiin. Jutut keskittyivät ulkourheilullisiin seikkoihin. Jutuissa nostettiin esiin tiettyjä tähtiä ja keskityttiin uutisoimaan muusta kuin otteluista. Esimerkiksi perhesuhteista ja yksityiselämästä. Joukkuesta nostettiin esiin tähtenä Laura Österberg Kalmari hänen äitiytensä kautta. ”Supermamma”, ”Suomen futismamma” -lööpit täyttivät lehdet kisojen aikana.

Riikka Turtiainen kertoo, ettei ole yllättynyt uutisoinnista. Hän ei kuitenkaan itse kiinnittänyt asiaan huomiota kisojen aikana.

- Menin vähän lankaan sekä kisojen seuraajana että tutkijana. Olin iloinen siitä, että kisat olivat suht’ näkyvästi esillä. Uutisointi kuitenkin ärsytti useita kisoja seuranneita. Monessa jalkapallon kisojen seuraajien kommentissa toisteltiin sitä, että oli muitakin pelaavia äitejä joukkueessa. Kuitenkin kaiken kaikkiaan kisojen järjestäminen Suomessa koettiin positiivisena ilmiönä. Monet vastaajat toivat esiin kisojen iloisen ilmeen ja tunteitaherättäneet, mielenkiintoiset ottelut.

Innostus naisjalkapalloon vaarassa lopahtaa

Jalkapalloliiton ja naisjalkapalloilun parissa työskentelevien tulisi Turtiaisen mukaan ottaa kaikki hyöty Suomessa käytyjen EM-kisojen nostattamasta innostuksesta naisjalkapalloilua kohtaan.

- Jälkihiillos tulisi sytyttää uudestaan. Innostus naisjalkapalloiluun saatiin sytytettyä, mutta näkyykö se jatkossa, pahoin pelkään ettei. Koska naisten jalkapalloliiga ei näy televisiossa on siitä vaikea kiinnostua, jos ei ole itse aktiivinen lajin harrastaja. Tämä on itseään ruokkiva kehä. Taustalla on myös asenteita naisurheilua kohtaan, asenteet juontuvat pitkältä. Meillä on vallalla miesvoittoinen urheilukulttuuri, joka puolestaan liittyy esimerkiksi nationalismiin. Osittain syynä kiinnostuksen puutteeseen voi olla myös se, että olemme vahvasti jääkiekkomaa. Ei tarvitse mennä kuin naapurimaahan Ruotsiin, niin tilanne on jo aivan toinen, kertoo Riikka.

Suosittelemme