Emeritusarkkipiispa John Vikström pohti Helsingissä Suomen Liikunnan ja Urheilun seminaarissa urheilun ylevien ihanteiden ja jatkuvasti kaupallistuvan todellisuuden välistä ristiriitaa.
Emeritusarkkipiispa John Vikström on huolissaan urheilun idealismin katoamisesta
- Nykyään saa sellaisen käsityksen, että rahasta puhutaan enemmän lehtien urheilusivuilla kuin taloussivuilla, Vikström sanoi.
Vikström kiinnitti lisäksi huomiota suurten urheilutapahtumien yhteydessä rehottavaan olutkulttuuriin.
- Tulevaisuudessa on puhuttava hyvin hiljaa urheilusta terveiden elämänedistäjänä, ellei ajoissa puututa tähän ongelmaan, Vikström muistuttaa.
"Kiihkokansallisuus vaatii valvontaa"
Vikströmin mielestä urheilun suosio perustuu pitkälti siihen, että se antaa ihmisille mahdollisuuden kuulua johonkin, seisoa jonkin lipun alla.
Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Vikström on huolissaan urheilun käyttämisestä kiihkokansallisiin ja nationalistisiin päämääriin.
- Kiihkokansallinen kuohunta vaikkapa maaotteluissa ja olympialaisissa on vakavaa ja osoittaa, miten urheilun ja nationalismin ongelma vaatii jatkuvaa valvontaa, Vikström sanoo.
Vikström muistuttaa, että urheilu voi myös kehittää ihmistä monipuolisesti. Tässä työssä niin urheilujärjestöillä kuin kirkollakin on merkittävä rooli.