San Antonio Spurs on pulassa, jollei se pikaisesti löydä riveistään miestä, joka kykenee kylmäverisiin ratkaisuihin ja upotuksiin ottelujen loppuhetkillä. LA Lakersin riveissä sellainen on, joten joukkue johtaa pudotuspelisarjaa voitoin 3-1.
Tim Duncan ei pysty yksin ratkomaan otteluja San Antonion hyväksi
Ratkaisijoiden puuttumisesta oli osoituksena LA kerralla Lakers tulo viimeisen neljänneksen aikana kuin tuulispää ja voitti pistein 87-85. Voitot ovat nyt 3-1.
Kolmen jakson jälkeen Spurs johti peliä kahdeksalla pisteellä. Viimeisen jakson Lakers vei 20-10. Ratkaisukorin teki Kobe Bryant 5,1 sekuntia ennen loppua.
- Peli oli kuin kolme aiempaakin. Me teimme paljon hyviä asioita, mutta LA tuli takaa ja voitti, totesi pettynyt Spursin valmentaja Gregg Popovich.
LA Lakersin ratkaisija yön pelissä oli Kobe Bryant.
Mies teki 28 pisteestään viimeisen neljänneksen aikana 12. Viimeisen kolmen minuutin aikana hän upotti kaksi tasoitukseen tarvittua kolmosta.
Lopuksi syntyi voittokori, kun aikaa oli jäljellä vain muutama sekunti.
- Rakastan pelata tällaisen paineen alla. Olen kasvanut tähän rooliin, Kobe Bryant myhäili tyytyväisenä.
- Sanoin hänelle, että tuo ottelu meille ja hän vastasi:" Tämä on sitä, minkä takia minä elän", kertoi Lakersin hyökkääjä Samaki Walker ottelun jälkeen.
- Hänellä on uskomaton tahto voittaa, jopa yhtä kova kuin Michael Jordanilla, tunnusti Spursin valmentaja Popovich.
Tikkinen Kidd pelasti New Jerseyn
15 tikkiä oikean silmäkulmaansa saanut Jason Kidd nousi tiukan paikan tullen New Jerseyn ratkaisijaksi.
Mies teki pelin lopussa runsaassa 8 minuutissa 13 pistettä. Lisäksi hän puolusti Baron Davisin (5 osumaa/19 yritystä) tehottomaksi pelitilanteissa.
Nets ei ole koskaan selvinnyt NBA:n konferenssifinaaliin, mutta nyt se voi tehdä historiaa jo torstain pelissä.
Bostonissa Antoine Walker ja Paul Pierce pitivät Detroitin kurissa lähes kahdestaan. Ensimmäisellä jaksolla koreista vastasi Walker, 30 pistettä ja toisella Pierce, 23 pistettä.
AP