Vuoden 2005 yleisurheilun MM-kisojen mahdollisten tappioiden takuita mietitään Helsingin kaupungin ja valtion yhteisessä työryhmässä.
Stadionin kattamiseen ja muihin töihin varataan 4,2 miljoona euroa.
Ylen TV-urheilun tietojen mukaan valtio on varannut tappiotakuihin 3 miljoonaa euroa. Stadionin kattamiseen ja muihin töihin varataan 4,2 miljoonaa euroa.
Valtio edellyttää, että Helsinki ja Stadionsäätiö varaavat investointeihin yhteensä yhtä suuren summan.
Helsingille investoinneista voi tulla iso pulma, sillä kaupunki joutuu samaan aikaan leikkaamaan kaikkia menojaan.
Rauramo: Kaikille asiolle hintalappu
Helsingin kaupungin liikuntatoimenjohtaja Anssi Rauramo sanoo työryhmän yhtenä tehtävänä olevan hintalapun löytämisen kaikille investoinneille.
- Se ei sisällä pelkästään stadionin kattamista, vaan paljon muuta, mm. Eläintarhan urheilukentän parantamisen harjoituskentäksi. Myös kaikki muut Helsingin kustannuksiksi lasketut pitää tutkia, Rauramo totesi Urheiluruudulle.
Valtiosihteeri Rauno Saari uskoo, että valtio ja Helsingin kaupunki pääsevät yhteisymmärrykseen MM-kisojen taloudesta.
- Pidättäydytään työryhmän tehtävässä ja katsotaan mitä saadaan aikaan, Saari pohdiskeli.
Työryhmän aikataulu on tiukka, sillä mietintö tulisi valmistua syyskuun loppuun mennessä.
YLE