Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Juha Salminen toipuu vauhdilla

Avaa Yle-sovelluksessa

Enduron maailmanmestari Juha Salminen on kunnossa ensimmäisessä MM-osakilpailussa. Salminen kolaroi reilu viikko sitten kanssakilpailijansa kanssa harjoituksissa Espanjassa.

Juha Salminen uskoo olevansa mukana MM-sarjan avauksessa.

- Menin nurin hyppyrin jälkeen. Nousin pystyyn ja varmistin ettei takaa tule ketään. Varovaisuudesta huolimatta hyppyristä hyppäsi kaveri, jonka etupyörä tömähti kylkeen. Rytäkässä lapaluun alta katkesi kaksi kylkiluuta ja kolme kylkiluuta murtui etupuolelta, Salminen kertaa rantahietikolla tapahtunutta onnettomuutta.

Salminen matkusti Suomeen tutkimuksiin ja kuntoutukseen. Magneettikuvauksessa todettiin katkenneiden kylkiluiden aiheuttaneen pieniä kudosvaurioita, jotka ovat keränneet nestettä. Pahiten Salmista kuitenkin vaivaa kipeytynyt iskiashermo.

- Se sähköttää ajoittain todella kipeästi. Kuntoutuksessa kuluu noin neljä tuntia päivittäin ja motivaatio paranemiseen on kova, Salminen vannoo.

Salmisen normaaliin valmentautumisohjelmaan kuuluva moottorikelkkakisa Levillä jää tänä vuonna väliin.

- Kelkkakunkku on ollut perinteinen enduromiesten MM-kauden "avauskisa", harmittelee Salminen, jolta jää myös toinen Espanjanmestaruuskisa ajamatta.

Salminen palaa Espanjaan ensi viikolla. Tarkoitus on aloittaa heti ajoharjoitukset.

- Lääkärit ovat antaneet luvan harjoitteluun kivun asettamissa rajoissa. En kuitenkaan aio riskeerata mitään, Salminen sanoo.

Ensimmäisessä MM-sarjan kilpailussa 15. maaliskuuta Salminen uskoo olevansa jo täysillä mukana.

STT

Suosittelemme