Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Urheilijat vaativat dopingsalailun tutkimista

Avaa Yle-sovelluksessa

Ryhmä huippu-urheilijoita, valmentajia ja urheiluvirkailijoita vaatii, että Yhdysvalloissa paljastunut dopingsalailu tutkitaan. Julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella mm. Carl Lewis olisi antanut posiiitivisen dopingnäytteen vuonna 1988, josta ei kerrottu julkisuuteen.

Kyteekö Yhdysvaltain yleisurheilussa vanha dopingpommi?

Yhdysvaltain olympiakomitean USOC:n entisen dopingjohtajan Wade Exumin julkistamien paperien mukaan kaikiaan 19 olympialaisten mitalinvoittajaa olisi jäänyt kiinni dopingtestissä vuoden 1988-2000 välisenä aikana saamatta rangaistusta, muiden mukana Lewis, Joe Deloach ja Andre Phillips.

Exumin aineisto ei kuitenkaan kerro laajamittaisesta steroidien käytöstä. Suurinta osaa testeissä löydetyistä kielletyistä aineista on reseptivapaasti myytävissä lääkkeissä.

Lewisin väitetään jääneen kiinni kolmesta erilaisesta piristeestä Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa hieman ennen Soulin olympialaisia 1988.

Lewisin tapauksessa Yhdysvaltain olympiakomitea oli ensin hylännyt hänet, mutta vastineen käsittelyn jälkeen oli tyytynyt varoittamaan Lewisia. Lewis väitti, että oli nauttinut käsikauppalääkettä tietämättä sen sisällöstä.

Exumin julkistamissa dokumenteissa on tietoja yli sadasta nimeltä mainitusta urheilijasta. Exum johti vuodet 1991-2000 USOC:n dopingtestitoimintaa.

USOC:n tiedottajan Darryl Seibelin mukaan tapauksia ei tarvitse käsitellä uudelleen, koska todisteita väärinkäytöksistä ei ole.

Seibel muistutti, että juuri tämänkaltaisten ongelmien välttämiseksi Yhdysvaltoihin perustettiin erillinen antidopingtoimikunta vuonna 2000, eikä USOC enää itse testaa urheilijoita. Maailman antidopingneuvoston Wadan perustaminen auttoi yhdenmukaistamaan dopingsääntöjä kaikkia lajeja koskevaksi.

Seibelin kantaa eivät kaikki kuitenkaan hyväksy. Wadan puheenjohtajan Dick Poundin ohella muun muassa entinen huippupikajuoksija Evelyn Ashford vaatii, että dokumentit pitää tutkia uudelleen ja löydöt julkistaa.

- Tämä pitäisi tehdä avoimesti. Heidän pitää selvittää sotkunsa, Ashford sanoi.

- Elin tässä mukana monien vuosien ajan. Tiesin, että tällaista tapahtui, mutta en urheilijana voinut tehdä sille mitään. Sitä on vain uskottava, että johtajat tekevät mitä heidän pitää tehdä, mutta nyt lienee selvää, etteivät he tehneet, Ashford sanoi.

Piristekäry ennen Soulia 1988

Lewisin "piristekäry" 1988 tapahtui ennen Soulin olympialaisia, joissa koettiin kaikkien aikojen dopingskandaali Ben Johnsonin ansiosta. Johnson jäi 100 metrin loppukilpailun jälkeen kiinni anabolisen steroidin käytöstä.

Myöhemmin selvisi, että Johnson oli käyttänyt erilaisia kiellettyjä kemikaaleja (anabolisia steroideja, testosteronia, kasvuhormonia ja peiteaineena nesteenpoistolääkkeitä) jo vuodesta 1981.

Johnsonin hylkäyksen jälkeen Lewis julistettiin voittajaksi ja Britannian Linford Christie nousi toiselle sijalle. Myös Christietä epäiltiin dopingrikkeestä, mutta hän selitti pseudoefedriinin joutuneen kehoonsa gingseng-lisäravinteessa.

Lewisin asianajaja Martin Singer kertoi, että Lewis ei nauttinut kiellettyä ainetta tarkoituksellisesti.

- Carl ei tehnyt mitään väärää. Hänelle ei koskaan sanottu: "Olet rikkonut sääntöjä".

STT, Reuters

Suosittelemme