Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Märtin johti ennen viimeistä kilpailupäivää

Avaa Yle-sovelluksessa

Viron Markko Märtin johti Suomen MM-rallia ylivoimaisesti lauantain erikoiskokeiden jälkeen. Märtinillä oli yli 1.10 minuutin etumatka toisena ajavaan britti Richard Burnsiin. Märtinin takana rallin toisesta sijasta käydään tasainen taistelu, sillä Burns, Carlos Sainz ja Petter Solberg mahtuvat puolen sekunnin sisään, kun sunnuntain kilpailupäivä käynnistyy.

Märtin lähtee sunnuntaina jahtaamaan Jyväskylän voittoa.

Toiveet suomalaisvoittajasta hupenivat olemattomiksi, kun Marcus Grönholm keskeytti kärkipaikalta Ouninpohjan erikoiskokeella. Paras suomalainen on kuudentena ajava Tommi Mäkinen, joka on Märtiniä jäljessä yli kaksi ja puoli minuuttia.

Kymmenen kärkeen mahtuvat suomalaisista myös Janne Tuohino (-3.25) seitsemänneksi, Sebastian Lindholm (3.35) kahdeksanneksi ja Juuso Pykälistö (-5.12) yhdeksänneksi.

Burnsin meno yskähteli päivän viimeisellä ek:lla

Suomen MM-rallin lauantai oli täynnä dramatiikkaa. Päivän viimeisellä pikataipaleella autourheilun nurjaa puolta sai maistella myös Richard Burns.

Burns kärsi samantyyppisestä laakeriviasta kuin Marcus Grönholm ja hävisi liki minuutin Himoksen ek:n pohja-ajan tehneelle Petter Solbergille.

Tämä tiesi sitä, että Markko Märtin on ennen päätöspäivää rallin kärjessä yli minuutin erolla Burnsiin. Jos Märtin voittaa sunnuntaina, Viro liittyy neljäntenä ulkomaalaisena valtiona Suomen-rallin voittajamaiden joukkoon. Voittoihin ovat Ruotsin ohella kansallisuuksista yltäneet Espanja (Carlos Sainz, 1990) ja Didier Auriol (Ranska, 1992).

YLE-STT

Suosittelemme sinulle