Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Palsankylä vaikea Sainzille

Avaa Yle-sovelluksessa

Espanjan Carlos Sainz menetti hälyttävästi aikaa Palsankylän pikataipaleella. Citroenin takaiskunvaimentimesta valuivat öljyt tielle, ja sekunteja tärvääntyi.

Sainz jätettiin Jyväskylässä neljänneksi

Palsankylän jälkeen Richard Burns ja Petter Solberg kilvoittelivat tiukasti rallin toisesta sijasta. Sainz putosi heistä puolen minuutin päähän.

MM-rallin kärkikuljettaja Markko Märtin osui Palsankylässä kiveen ja hävisi 11 sekuntia ek:n voittaneelle Burnsille.

Janne Tuohino piti Sebastian Lindholmin yhä takanaan taistelussa sijoista 7-8. Tuohino löi Lindholmin Palsankylässä, vaikka ajoi pätkällä lievästi ulos.

Duval ja Välimäki keskeyttivät

Suomen MM-osakilpailun keskeyttäneiden lista piteni jälleen Mökkiperä I:llä. Francois Duval (Ford) ja Jussi Välimäki (Hyundai) siirtyivät sivuun.

Duval ja Välimäki täräyttivät samaan kiveen viiden kilometrin ajon jälkeen. Duval oli keskeyttäessään sijalla 11, Välimäki kaasutteli 13:ntena.

Ari Vatanen jatkoi tasaista nousuaan, vaikka Mökkiperä oli Vataselle vaikea.

- Oikea takaiskari petti Parkkolassa, ja yritämme nyt vain pitää ajokkimme kasassa. Lisäksi tunkki lähti irti ja hajotti takalasin, kertoi MM-rallissa 11:nneksi kivunnut Vatanen.

YLE

Suosittelemme sinulle