Richard Burns allekirjoitti maanantaina kahden vuoden sopimuksen Subarun rallitallin kanssa. MM-sarjaa johtava Burns ja hänen apukuljettajansa Robert Reid siirtyvät Subarulle Peugeot-tallista kuluvan kauden jälkeen.
Subaru-tallissa Burns korvaa Tommi Mäkisen, joka maanantaina ilmoitti lopettavansa MM-tasolla kilpailemisen kuluvan kauden jälkeen. Burns voitti maailmanmestaruuden Subarulla vuonna 2001.
Burns ja Reid aloittivat Subarun leivissä jo vuonna 1993. Burns voitti tuolloin Britannian mestaruuden historian nuorimpana kuljettajana. Kausina 1994 ja 1995 Burns ajoi supistetun MM-sarjan kunnes lähti Mitsubishille vuosiksi 1996-1998. Vuonna 1999 Burns palasi Subarulle ja kahmi kolmen seuraavan vuoden aikana kahdeksan MM-sarjan kisavoittoa. Kaikkiaan Burns on voittanut kymmenen MM-rallia.
- Olen menestynyt parhaiten Subarulla. Odotan innolla paluuta talliin. Tällä hetkellä työnnän ajatukset ensi kaudesta taka-alalle ja keskityn tähän kauteen. Matka on vielä pitkä, Burns sanoi.
Burns ei ole voittanut kuluvalla kaudella yhtään MM-rallia, mutta johtaa sarjaa viiden pisteen erolla espanjalaiskonkari Carlos Sainziin. Tällä kaudella ajetaan vielä viisi MM-kilpaa.
STT